Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

IS: Venäläismedia väittää Suomen sekaantuneen asesalakuljetukseen – ulkoministeriö kumoaa väitteet tekaistuina

Venäjän mediassa leviää väite, jonka mukaan Suomen viranomaiset ja diplomaatit olisivat sekaantuneet sotateknisen materiaalin salakuljetukseen Venäjältä Suomeen, kertoo Ilta-Sanomat.

Ilta-Sanomat perustaa tietonsa muun muassa Izvestija-lehden juttuun. Jutun mukaan salakuljetusrenkaan organisoinnista epäillään Dmitri Bogatshevia, jolla on myös Suomen kansalaisuus.

Bogatshev pidätettiin Venäjällä lokakuussa 2016, ja hänet on vangittu. Izvestijan mukaan heti pidättämisen jälkeen suomalaiset kiinnostuivat miehen pidättämisestä, mikä “on omiaan kuumentamaan epäilyjä suomalaisten erikoispalvelujen osallisuudesta salakuljetukseen”.

Izvestija-lehti on haastatellut myös Venäjän parlamentin puolustusvaliokunnan varapuheenjohtajaa Frants Klintsevitshiä, joka sanoo suoraan olevansa varma, että Bogatshev on Suomen turvallisuusviranomaisten työntekijä.

Venäläismedian väitteet “täysin tekaistuja”.

Ulkoministeriön ajankohtaisviestinnän päällikkö Vesa Häkkinen kuittaa venäläismedian väitteet “täysin tekaistuiksi”.

Izvestijan lisäksi muutkin venäläismediat ovat kirjoittaneet asiasta, ja todisteena sekaantumisesta on pidetty muun muassa sitä, että Suomen Pietarin pääkonsulaatin työntekijä, konsuliasioista vastaava Virpi Hanhikoski on ollut läsnä Bogatshevin oikeudenkäynnissä.

Ulkoministeriön Häkkisen mukaan näin onkin tapahtunut. Se kuuluu asiaan, koska Bogatshevilla on myös Suomen kansalaisuus.

– Konsulipalvelulain mukaan Suomen viranomaisilla on pyydettäessä velvollisuus avustaa pulaan joutunutta suomalaista tai Suomessa pysyvästi asuvaa ulkomaalaista. Yleensä autetaan auttamaan itseään, varmistetaan, että henkilöllä on asianajaja tai ollaan mukana oikeusistunnossa, Häkkinen sanoi STT:lle.

Ilta-Sanomien mukaan venäläismedian levittämissä videoissa väitetään myös, että Hanhikoski olisi yrittänyt vaikuttaa oikeudenkäynnin kulkuun.

Juttua on täydennetty klo 15:34.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE