Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Isä raskaana, voiko äitiysrahaa maksaa – Ministeri Mattila kommentoi lainsäädännön muutostarvetta

Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila.

Lännen Media uutisoi lauantaina, että Suomessa on raskaana henkilö, joka on juridisesti mies, tiettävästi ensi kerran. Tuleva isä on käynyt läpi sukupuolenkorjausprosessin ja saanut miehen henkilöllisyystunnuksen.

Hän keskeytti tilapäisesi hormoniterapiansa, jotta voisi kokeilla lapsen hankkimista puolisonsa kanssa.

Asia on synnyttänyt keskustelua lainsäädännön muutostarpeista. Esimerkiksi Ilkka on uutisoinut eri lakeihin liittyvistä ongelmista.

Yksi kysymyksistä on lasten vanhemmille maksettavat tuet. Äitiysraha on määritelty naiselle kuuluvaksi. Kelan etuusjohtaja Anne Neimala sanoi Ilta-Sanomille, ettei Suomen laki tunnista raskaana olevaa miestä. Vaikka vanhemmille kuuluvien tukien saamisen edellytykset eivät miehen kohdalla täytykään, Neimala uskoo, ettei tukien järjestäminen ole kyseisen henkilön kohdalla mahdotonta.

– Olen varma, että hänen asiansa saadaan järjestettyä. Minusta hänelle kuuluu äitiyspäiväraha. Nyt pitää katsoa, miten tämä pystytään parhaiten hoitamaan. Täytyy selvittää, pystytäänkö asia hoitamaan tulkinnalla, siitä huolimatta, että laissa lukee nainen, hän sanoi Ilta-Sanomille.

– Jos ei pystytä, niin tässä on vielä sen verran aikaa tähän tärkeään tapahtumaan, että lakikin tarvittaessa ehditään muuttaa, jos asia sitä edellyttää, hän jatkoi.

Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (s.) kommentoi tukiin liittyvää lainsäädäntöä tiistaina eduskunnassa Demokraatille.

– Tällä hetkellä voimassaoleva lainsäädäntö ei tunnista tällaista tilannetta. Näinhän se tietysti on todettava, jos puhutaan lainsäädäntötasolla. Kela on se tulkitseva viranomainen.

Ministeri Mattila kertoo kiinnittäneensä huomiota siihen, että Kela on kuitenkin osannut reagoida käytännönläheisesti siihen, mitä laissa lukee.

Pitäisikö lainsäädännöllisiin toimenpiteisiin ryhtyä?

– Aina voi tietenkin herättää sen kysymyksen, missä määrin jokin lainsäädäntö vanhenee, kun yhteiskunta muuttuu joka tapauksessa. Ainahan sellaisia tilanteita on. Toistaiseksi ainakaan minulle ei ole tullut Kelalta indikaatiota, että lakia pitäisi muuttaa. Kelahan siinä mielessä on itsenäinen viranomainen, Mattila vastaa.

Hän arvelee, että selvittelee asiaa ja mahdollisia lakimuutoksia yhdessä perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon (kesk.) kanssa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE