Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Isis-naiselle vankeustuomio useista sotarikoksista – aviomies antoi 5-vuotiaan kuolla janoon, vaimo ei auttanut tyttöä

DPA / LEHTIKUVA / SVEN HOPPE

Saksalainen oikeusistuin antoi maanantaina äärijärjestö Isisiin kuuluneelle saksalaisnaiselle kymmenen vuoden vankeustuomion sotarikoksesta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Nainen tuomittiin kahden ihmisen orjuuttamisesta, osallisuudesta viisivuotiaan tytön kuolemaan ja terroristijärjestöön kuulumisesta.

30-vuotias Jennifer Wenisch oli irakilaisen aviomiehensä kanssa pitänyt orjanaan jesidivähemmistöön kuulunutta naista ja tämän tytärtä Isisin hallitsemassa Mosulissa vuonna 2015.

Aviomies oli kahlinnut tytön ulos helteeseen ja antanut tämän kuolla janoon. Wenisch tuomittiin orjuuttamisen lisäksi myös lapsen kuolemasta, koska hän ei tehnyt mitään auttaakseen tyttöä.

Puolustuksen näkemys oli, että todistajana olleen jesiditytön äidin todistus ei ollut luotettava eikä tytön kuolemasta ollut todisteita. Syyttäjä oli vaatinut Wenischille elinkautista, kun puolustuksen mukaan tuomion tulisi enintään olla kaksi vuotta terroristijärjestöön kuulumisesta.

Wenisch on ensimmäisiä Isisin jesidivähemmistön vainoista tuomittuja. Pohjois-Irakin jesidit olivat Isisin vainojen kohteena etenkin alkuvuodesta 2015.

Wenischin irakilainen aviomies on myös syytettynä erillisessä oikeudenkäynnissä. Hänen tuomiostaan päätetään marraskuun loppupuolella.

Nainen toimi Isisin “moraalipoliisissa”.

Wenisch kääntyi islamiin viime vuosikymmenen alkupuolella. Hän matkusti Turkin ja Syyrian kautta Irakiin, jossa hän liittyi Isisin riveihin.

Vuonna 2015 hän toimi Isisin “moraalipoliisissa”, joka vartioi kaduilla Isisin tiukkojen sääntöjen noudattamista.

Tammikuussa 2016 hän matkusti Turkkiin uusiakseen asiakirjojaan Saksan konsulaatissa, josta poistuttuaan hänet pidätettiin ja luovutettiin Saksaan.

Monia Isisiin kuuluneita on syytetty Saksan tuomioistuimissa sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan, mutta joukossa on vain harvoja naisia.

Vuosi sitten lokakuussa saksalainen tuomioistuin antoi kolmen ja puolen vuoden tuomion saksalais-tunisialaiselle naiselle niin ikään jesiditytön orjuuttamisesta Syyriassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE