Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Isis omii New Yorkin yliajosta syytettyä “taistelijakseen”

Nw Yorkin yliajossa kuoli kahdeksan ihmistä, joista viisi oli argentiinalaisia ja yksi belgialainen. Lisäksi useita loukkaantui.

Äärijärjestö Isis sanoo, että New Yorkin yliajosta syytetty mies on äärijärjestön taistelija, kertoo uutistoimisto AFP ääriryhmiä internetissä seuraavaa amerikkalaista Site-laitosta lainaten. Site-ryhmän mukaan Isis kertoo asiasta järjestön al-Naba -julkaisussa.

Tiistaisessa yliajossa kuoli kahdeksan ihmistä, joista viisi oli argentiinalaisia ja yksi belgialainen. Lisäksi useita loukkaantui. Teosta epäillään 29-vuotiasta miestä, jota vastaan on nostettu syytteet terrorismista.

Epäilty on kertonut saaneensa innoituksen tekoonsa Isisin propagandavideosta. Hän on myös kertonut poliisille olevansa hyvillään, että onnistui tappamaan ihmisiä. Syytetyn on myös kerrottu kysyneen viranomaisilta, saisiko panna sairaalahuoneeseensa esille Isisin lipun.

Kuultuaan syytetyn kysymyksestä, Yhdysvaltain presidentti Donald Trump peräänkuulutti Twitterissä miehelle kuolemanrangaistusta.

Isis väitti myös Las Vegasin joukkoampumisen jälkeen, että joukkoampuja Stephen Paddock oli Isisin “taistelija”. Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI ei kuitenkaan ole löytänyt yhteyttä Paddockin ja Isisin välillä.

Lokakuun alussa Vegasin kantrifestivaaleilla tapahtuneessa joukkoampumisessa kuoli lähes 60 ihmistä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE