Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Islam-asiantuntija Jaakko Hämeen-Anttila: ”Tämä on terrorismia suurempi uhka Euroopalle”

Markku Ojala

Arabian kielen ja islamin tutkimuksen professori Jaakko Hämeen-Anttila sanoo, ettei ”Euroopan hullu vuosi 2015” ole niin epätavanomainen kuin mediakin antaa ymmärtää.

Rane Aunimo

– Ei tämä aikamme välttämättä näytä niin ihmeelliseltä 15 vuoden kuluttua. Kyseenalaistan tämän vuoden hulluuden.

Hämeen-Anttila otti osaa Euroopan hullu vuosi -seminaariin Helsingissä. Hänen lisäkseen paikalla olivat muun muassa SDP:n europarlamentaarikot Liisa Jaakonsaari ja Miapetra Kumpula-Natri ja SDP:n kansanedustaja Tytti Tuppurainen.

Professori ei halua silti vähätellä vuoden tapahtumia.

– En halua olla rikkiviisas, mutta huomatkaa, että lähinnä ääriliikkeet haluavat puhua ilmiöiden ainutlaatuisuudesta.

Hämeen-Anttilan mukaan edes vuoden suuret terrori-iskut eivät ole niin poikkeuksellisia, vaikka kyse onkin pahoista teoista.

– Niitä on edelleen ollut suhteellisen harvakseltaan Euroopassa. Enemmän meitä uhkaa ylireagointi terrori-iskuihin.

Hän vertaa Euroopan tilannetta Yhdysvaltoihin vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen.

– Kaikkein vaarallisinta olisi mennä tiukkaan tai tiukalta vaikuttavaan valvontaan. Turvallisuusjärjestelyitä on käytetty muun muassa kansalaisjärjestöjä vastaan.

Professori pohtii, voisiko järjestäytynyttä terrorismia tapahtua myös Suomessa.

– Ei ainakaan toistaiseksi. Se ei silti estä yksittäistä tekijää räjäyttämästä pommia. Jollain voi aina niksahtaa.

Pakolaiskriisin kärjistyminen kuluvan vuoden aikana on näkynyt myös Suomessa.

– Se mikä Euroopassa ja Suomessa on huolestettavaa, on keskustelun polarisoituminen, kärjistyminen. Pakolaiset ovat joko kaikkinensa pahasta tai voimavara, jossa ei ole ongelmia. Asiallista keskustelua ei juuri ole, koska molemmat leirit ovat päättäneet kantansa.

Hämeen-Anttilan mukaan suurin käynnissä oleva muutos Suomessa eivät ole pakolaiset tai terrorismi vaan se, että tuloja ohjataan julkiselta sektorilta yksityiselle.

– En ole talousihminen, tämä on maallikkomielipiteeni.

Hämeen-Anttila työskentelee ensi kesästä alkaen Edinburghin yliopistossa, Skotlannissa. Hän ilmoitti elokuussa muutostaan Suomesta vedoten ”hallituksen järkyttävän isoihin koulutusleikkauksiin”.

Myös Jaakonsaari otti esille avauspuheenvuorossaan, että ympäri Eurooppaa erilaiset ääriliikkeet ovat nostaneet päätään. Kaikkia niitä yhdistää esimerkiksi eliitin vastaisuus.

– Kritiikki on aina oikeutettua, mutta politiikassa pitää saada myös tuloksia, Jaakonsaari sanoo.

Tuppuraisen mielestä jatkuvaan terrorismin pelossa elämiseen ei ole perusteita. Hän jakaa Hämeen-Anttilan huolen liiallisista toimista.

– Voitamme varmasti terrorismin, mutta voimme hävitä yhteiskunnan.

Ajatuspaja Kalevi Sorsa -säätiön toiminnanjohtaja Mikko Majander sanoo, että kansallisvaltiot ovat taas nousemassa esiin, kun maat alkavat kiristää rajojaan.

– Eurooppa-dynamiikassa on tapahtunut iso muutos.

Ulkopoliittisen instituutin (UPI) johtaja Teija Tiilikainen on hieman toista mieltä näkiessään, että Euroopan yhdentyminen vain kiihtyy.

– Nämä ovat kansallisvaltioiden kuolinkouristuksia. Valtio tässä kipuilee. Olemme vedenjakajalla. Vaihtoehdot ovat liittovaltio- tai rapautumiskehitys.

Tutkija Ville Jalovaara on pahoillaan siitä, että kylmän sodan jälkeinen suuri mahdollisuus menetettiin.

– Länsi otti liikaa voittajan roolin, eikä Venäjää saatu integroitua riittävästi mukaan.

Jaakonsaari panee toivonsa Angela Merkeliin ja Saksaan.

– Ennustan, että Saksa esittää jotain uutta suhteessa Venäjään.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Huomasitko nämä?

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE