Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Englannissa pääsee taas kaljalle – innokkaimmat suuntasivat tuoppien ääreen heti puolenyön jälkeen

Englannissa pääsee tästä päivästä alkaen taas ravintolan terassille, kampaajalle ja kuntosalille ensimmäistä kertaa kuukausiin, kun osa koronarajoituksista puretaan.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Rajoituksia puretaan eri tahtiin eri osissa Britanniaa. Esimerkiksi ei-välttämättömät kaupat, kampaajat ja kauneushoitolat saavat nyt avata ovensa Englannissa ja Walesissa, mutta ulkoilmaravintoloihin pääsee Walesissa vasta kahden viikon päästä, kertoo BBC.

Ravintoloiden sisätilat on määrä avata Englannissa toukokuun puolivälissä.

Innokkaimmat suuntasivat tuoppien ääreen heti puolenyön jälkeen, kertoi Kaakkois-Lontoossa Kentish Belle -pubin terassilla vieraillut BBCJonoa kertyi myös esimerkiksi Primark -vaatekaupan edustalle Birminghamissa maanantaiaamuna.

Johnson kehotti varovaisuuteen

Uutistoimisto AFP:n mukaan Britannian koronatartuntojen määrä on rajoitusten ja rokotusten myötä pudonnut 90 prosenttia ja koronakuolemien määrä 95 prosenttia tammikuun pahimmista lukemista.

Yli 60 prosenttia aikuisista on saanut Britanniassa ainakin yhden koronarokoteannoksen.

Britannian pääministeri Boris Johnson kehotti ihmisiä muistamaan edelleen vastuullisen käytöksen ja varotoimet, kuten turvavälit ja maskit, kertoo Guardian. Pääministeri pitää maanantaita tärkeänä askeleena rajoitusten purkamisessa.

–  Olen varma, että tämä on valtava helpotus yrityksille, jotka ovat olleet kiinni niin pitkään. Kaikille muille tämä on mahdollisuus palata jälleen joidenkin sellaisten asioiden pariin, joita rakastamme ja joita olemme kaivanneet, Johnson sanoi.

Johnson intoili viime viikolla suuntaavansa itsekin pubiin olutta nauttimaan, kun rajoitukset puretaan. Suunniteltu terassivierailu jouduttiin kuitenkin perumaan, sillä Britanniassa on meneillään kansallinen suruaika kuningattaren puolison prinssi Philipin kuoleman vuoksi. Suruaika kestää hautajaisiin asti, jotka järjestetään lauantaina.

Korjattu otsikkoon Englannissa, ei koko Isossa-Britanniassa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE