Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Iso nytkähdys neuvotteluissa: 30min/viikko toi ratkaisun kunta-alalla

Kunta-alan pääratkaisussa on päästy sopuun kilpailukykysopimuksen soveltamisesta. Viikoittainen työaika lisääntyy ratkaisun mukaan puolella tunnilla. Kilpailukykysopimuksen mukaan vuosityöaikaa lisätään 24 tunnilla, mutta lisätyötuntien sijoittaminen on hidastanut eri alojen neuvotteluita.

Ratkaisu koskee 310 000:ta kunta-alan työntekijää. Työaikaratkaisu pitää vielä sopia esimerkiksi opettajien, lääkäreiden, tekniikan ja tuntipalkkaisten sopimuksiin.

Neuvotteluiden perusasetelmana on ollut, että työnantajapuoli on halunnut lisää kokonaisia työpäiviä, mutta työntekijät sijoittaisivat lisätyötunnit tasaisemmin.

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön Jukon puheenjohtaja Olli Luukkainen pitää ratkaisua isona päänavauksena julkisella sektorilla.

– Ratkaisu on vaikeassa tilanteessa paras mahdollinen. Se antaa riittävästi joustoa paikallistasolle. Lisätyöaikaa voidaan koota kokonaisiksi päiviksikin, Luukkainen sanoo.

Kilpailukykysopimuksen mukaan julkisen sektorin lomarahoja leikataan määräaikaisella sopimuksella 30 prosenttia vuosina 2017–2019. Kunta-alan neuvotteluissa oli jo aiemmin päästy sopuun kriisilausekkeesta eli siitä, minkälaisessa tilanteessa työehtojen joustoista voitaisiin neuvotella.

Kilpailukykysopimuksen alakohtaisten neuvotteluiden takaraja on huomenna kello 16.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE