Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

Iso teatteri, isot esitykset

Lahden kaupunginteatterin iso Juhani-sali on vaativa. Katsomopaikkoja on 650, joten esitysten on vedettävä yleisöä hyvin.

Kari Naskinen

Maakunnasta ja kauempaakin on bussilasteja saatava. Siksi valittavien esitysten on oltava ns. suuren yleisön mieleen – laadusta tinkimättä. Modernia kokeellista näyttämötaidetta ei Juhani-sali siedä. Kun Lahdessa on nyt suunnitteilla teatterin yhtiöittäminen, on tulevaisuus entistäkin enemmän kiinni katsojatuloista. Veronmaksajien ”piikki ei ole auki” samalla tavalla kuin nykymallisessa järjestelmässä.

Tähän syyskauteen on saatu kaksi sellaista isoa esitystä, joista on helppo innostua. The Sounds of Music ja moninkertaisesta Oscar-elokuvasta muokattu Puhallus ovat erinomaisia esityksiä. Seuraavaksi ohjelmistoon tulee Antti Tuurin Ikitie, jonka ensi-ilta 23.1.

Ei ole vaikea ennustaa, että varsinkin Sound of Music kerää yhtä hyvän katsojamäärän kuin aikaisemmat huippumusikaalit Lahdessa: Cats 54 000, Laulavat sadepisarat 51 000, Viulunsoittaja katolla 42 000, West Side Story 42 000.

Englanninkielinen musical-sana tarkoitti alun perin yli sata vuotta sitten kevyttä teatterilajia ”musical comedya”, mutta Sound of Music edustaa sitä lajia, jossa mukavaan viihteelliseen sisältöön on tuotu myös vakavia näkökulmia. Viime vuosikymmeninä musikaali on jo merkittävästi siirtynyt muutenkin ulos pelkästä komediallisuudesta ja viihteellisyydestä, kun vaudevillen, revyyn ja shown kautta on tultu myös yhteiskuntakriittisiin musiikkinäytelmiin.

Lopun vakavasta sävystä huolimatta Lahden teatterinjohtajan Ilkka Laasosen ohjaama Sound of Music edustaa joka tapauksessa kaikkein parasta viihdeteatteria. Romanttinen juoni on useimmille katsojille varmaan tuttu, ja kyllä sitä aina uudestaan mielellään katsoo, kun myös laulajat ovat hyviä.

Tämä on niitä musikaaleja, jotka erinomaisesti sopivat myös lapsille. Heille on vain etu- tai jälkikäteen selitettävä, mistä lopun natsitapahtumissa on kysymys.

Lahdessa ei enää vuosikymmeniin ole toiminut teatterin ja kaupunginorkesterin yhteistyö, mutta orkesterimonttuun nyt koottu 15 soittajan orkesteri toimii mainiosti. Tutut melodiat palautuvat mieleen heti ensi tahdeista.

Sound of Musicin keskeinen juonellinen elementti on Trappin perheen seitsemän lasta, joiden viattomuus ja herkkyys tulee läpi jokaisen katsojan sydämeen. Aikoinaan musikaalia esitettiinkin ainakin Suomessa nimellä Laulava Trappin perhe. Lahdessa se esitettiin 1978, kun kaupunginteatteri toimi vielä silloisessa salissaan ammattikoululla.

Ajankohtainen asia: Mikä on totta, mikä filuria?

Puhallus-näytelmän ohjaaja Tommi Kainulainen on käsiohjelmaan kirjoittanut, että nykyisin on suhtauduttava entistä kriittisemmin siihen, mikä on totta ja mikä filuria. On oltava varuillaan lööpeissä esiintyvien lelusalakuljettajien, valelääkäreiden ja härskisti omaa etuaan ajavien poliitikkojen suhteen. Elokuvana entuudestaan tuttu Puhallus (1973) on täynnä näitä huijareita, mutta asiat ovat kuitenkin mukavia, koska tässä huijarit huijaavat lähinnä toisiaan, eivätkä vahingot siksi ole suuria.

Kainulainen on suomentanut ja sovittanut näytelmän elokuvan käsikirjoituksesta. Tämä on hänelle jo toinen vastaavanlainen projekti Lahdessa, ensin oli Vertigo pienemmällä Eero-näyttämöllä pari vuotta sitten.

Lahteen varsinkin Puhallus tietenkin kuuluukin, koska sen tapahtumat sijoittuvat Chicagoon. Aluksi tosin ollaan Chicagoa lähellä sijaitsevassa pikkukaupungissa Jolietissa, ja tämän on Kainulainen ottanut huomioon niin, että on valinnut suurhuijari Loneganin turvamieheksi Jarmo Keskevaarin Orimattilasta. Tämä Orimattilan kesäteatterista tuttu harrastajanäyttelijä sopii Puhalluksen kuvioihin siksikin, että varsinaisesti hän työskentelee siellä isossa lööppitalossa Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kalle Jokisen avustajana. Orimattilassa Keskevaari on kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja.

Lahteen varsinkin Puhallus tietenkin kuuluukin, koska sen tapahtumat sijoittuvat Chicagoon.

Näytelmä on kivaa katsottavaa, sillä toiminta sujuu jouhevasti. Yli kaksituntisen elokuvan siirtäminen yhtä pitkäksi esitykseksi näyttämölle ei ole helppoa, sillä elokuvan keinoin tapahtumia voidaan pyörittää eteenpäin aivan toisella tavalla kuin näyttämöllä, jossa jo vaihtuvien lavastusten kanssa on kova homma. Tästä kaikesta Kainulainen on kuitenkin selvinnyt erinomaisesti. Yksi kohtaus, vauhdikas takaa-ajo ampumisineen, on saatu näyttämään jopa elokuvalliselta.

Nämä teatterin kaksi suurta produktiota ovat hyvin ohjattuja, lavastettuja ja näyteltyjä. Teatterinjohtaja Ilkka Laasoselle onkin hyvä antaa jatkokausi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE