Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Israel ja palestiinalaiset syyttivät toisiaan YK:n turvallisuusneuvostossa

LEHTIKUVA / AFP Ahmad Gharabli
Kuvassa Israelin YK-suurlähettiläs Gilad Erdan.

Israel ja palestiinalaiset syyttivät sunnuntaina toisiaan YK:ssa jo viikon jatkuneesta verenvuodatuksen kierteestä, jonka aikana on saanut surmansa liki 200 ihmistä, valtaosa heistä palestiinalaisia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

– Tämä kriisi oli täysin Hamasin ennalta suunnittelema, jotta he saisivat poliittista valtaa, väitti Israelin YK-suurlähettiläs Gilad Erdan puheenvuorossaan YK:n turvallisuusneuvoston virtuaalikokouksessa.

Erdanin mukaan Hamas halusi pahentaa Itä-Jerusalemin mahdollisista palestiinalaishäädöistä alkanutta kriisiä, jota Israel oli yrittänyt lievittää.

Israelin armeijan komentajan Aviv Kochavin mukaan Hamas ei myöskään uskonut, että Israel vastaisi rakettituleen näin kovilla iskuilla.

Palestiinalaisten ulkoministeri Riyad al-Maliki puolestaan syytti Israelia suoraan sotarikoksista ja rikoksista ihmisyyttä vastaan.

– Jotkut eivät ehkä haluaisi käyttää näitä termejä, mutta te tiedätte, että ne ovat totta, al-Maliki sanoi.

– Israel sanoo aina: asettukaa hetkeksi meidän kenkiimme. Mutta he eivät käytä kenkiä, vaan sotilassaappaita, ulkoministeri jatkoi.

YK:n pääsihteeri Antonio Guterres vaati istunnon aluksi totutusti kumpaakin osapuolta lopettamaan väkivaltaisuudet heti, ennen kuin kriisi leviää hallitsemattomasti koko Lähi-itään.

Iskut Gazaan jatkuivat raskaina

Israel jatkoi Gazan moukarointia armotta sunnuntainakin. Palestiinalaislähteiden mukaan ilmaiskuissa kuoli ainakin 42 ihmistä, mikä on suurin päivittäinen määrä viikon aikana.

Gazassa on kuollut yhteensä liki 200 ihmistä. Uhreista yli 50 on ollut lapsia.

Israelin armeijan mukaan Gazasta on ammuttu Israeliin maanantaista lähtien yli 3  000 rakettia. Määrä on suurempi kuin yhdessäkään aiemmassa tällä vuosikymmenellä syttyneessä konfliktissa. Rakettituli on vienyt kymmenen ihmisen hengen.

Itä-Jerusalemissa autolla liikkunut hyökkääjä ajoi sunnuntaina väkijoukkoon Sheikh Jarrahin kaupunginosassa haavoittaen useita ihmisiä. Poliisin mukaan hyökkääjää ammuttiin, mutta heti tapahtuman jälkeen ei ollut tiedossa, kuoliko hän.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE