Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Israel jatkaa kovia rangaistustoimia – sikäläinen ihmisoikeusjärjestö pitää toimia oikeusvaltioperiaatteen vastaisina

LEHTIKUVA / AFP / AHMAD GHARABLI

Israel alkoi sunnuntaina toteuttaa rangaistustoimia, joita se sanoo kohdistavansa hyökkäyksiä tehneiden palestiinalaisten perheisiin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Pääministeri Benjamin Netanjahun kabinetti kertoi, että perjantaina 7 ihmistä ampuneen 21-vuotiaan miehen koti Itä-Jerusalemissa sinetöidään välittömästi ennen sen tuhoamista. Poliisi ampui miehen perjantaina välikohtauksen jälkeen.

Uutistoimisto AFP:n kirjeenvaihtaja näki palestiinalaisten kantavan ulos tavaroitaan asunnosta sen jälkeen, kun Israelin asevoimat sulkivat miehen kotitalon ovet.

Ampujan äiti on yksi viidestä ihmisestä, jotka olivat vielä sunnuntaina poliisin hallussa, poliisi sanoi. Yhteensä 42 epäiltyä kiinniotettiin perjantaina siirtokunnassa tapahtuneen ampumisen jälkeen.

Israelin hallitus ilmoitti sunnuntaina, että myös lauantaina ampumisessa kahta ihmistä haavoittaneen 13-vuotiaan palestiinalaispojan koti sinetöidään. Hän haavoittui kiinniottotilanteessa ja on pidätettynä.

Vaikka Israelilla on tapana tuhota niiden palestiinalaisten kodit, jotka ovat tappaneet israelilaisia, toimenpide vaatii etukäteisilmoituksen perheille, joiden on mahdollista valittaa toimenpiteestä.

ISRAELILAISEN ihmisoikeusjärjestö HaMokedin lakiasiantuntija Dani Shenharin mukaan ampujan kodin välitön sinetöiminen osoittaa hallituksen halua kostaa tekijöiden perheille.

-  Toimenpide toteutettiin täysin oikeusvaltioperiaatteen vastaisesti, hän sanoi ja lisäsi, että Hamoked aikoo esittää vastalauseen Israelin oikeuskanslerille.

Sunnuntaina valmistellut talojen tuhoamiset ovat seurausta siitä, että Israelin turvallisuuskabinetti ilmoitti myöhään lauantaina uusista toimista, joilla se aikoo vähentää “terrorismia tukevien terroristien perheiden” oikeuksia. Turvallisuuskabinetti sanoi lausunnossaan vievänsä heiltä oikeuden sosiaaliturvaan.

Kabinetti ilmoitti lisäksi, että ministerineuvosto keskustelee sunnuntaina lakiehdotuksesta, joilla “terroristiperheiltä” vietäisiin Israelin henkilökortit. Tämä koskisi todennäköisesti palestiinalaisia, joilla on Israelin kansalaisuus sekä palestiinalaisia, jotka asuvat Israelin miehittämässä Itä-Jerusalemissa.

Israel on myös sanonut harkitsevansa aseenkantoluvan hankkimisen helpottamista.

Viikonlopun ampumisia edelsivät tapahtumat, joissa Israelin asevoimat tappoivat aiemmin viikolla Länsirannalla kymmenen palestiinalaista. Kaikkiaan konfliktissa on kuollut tänä vuonna 34 palestiinalaista aikuista ja lasta.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE