Ulkomaat
10.2.2018 10:12 ・ Päivitetty: 10.2.2018 10:12
Israel kertoo tehneensä laajamittaisen hyökkäyksen Syyriassa – syynä ilmatilaloukkauksen kostaminen
Israelin asevoimat kertoo tehneensä Syyriassa laajamittaisen hyökkäyksen maan ilmapuolustusta ja ”iranilaiskohteita” vastaan.
Israelin armeijan mukaan yhteensä kohteita oli kaksitoista, joiden joukossa kolme ilmatorjuntapatteria sekä neljä iranilaista kohdetta. Israelilaiskoneita vastaan ammuttiin sen mukaan ilmatorjuntaohjuksia.
Israelin asevoimat kertoo hyökänneensä sen jälkeen, kun sai taisteluhelikopterillaan pysäytettyä Syyrian puolelta Israeliin tulleen miehittämättömän ilma-aluksen. Israel syyttää Iranin olevan vastuussa ilmatilansa loukkauksesta.
– Tämä on Iranin räikein ja vakavin loukkaus Israelin suvereniteettia vastaan viime vuosina, sanoi Israelin asevoimien tiedottaja Jonathan Conricus.
– Siksi vastauksemme on niin ankara.
Israelin F-16-hävittäjä syöksyi maahan.
Israel sanoo, ettei ole aikeissa laajentaa konfliktia, vaikka ”Iran ja Syyria leikkivät tulella”.
Syyrian valtiollinen media puolestaan kertoi maan ilmapuolustuksen torjuneen Israelin hyökkäyksen sotilastukikohtaa vastaan Syyrian keskiosassa. Syyrian median mukaan useampaan kuin yhteen Israelin sotilaskoneeseen tuli osumia.
Lisää aiheesta
Israelin F-16-hävittäjä syöksyi maahan Israelin pohjoisosassa sen jälkeen, kun Syyrian ilmapuolustus oli tulittanut israelilaiskoneita. Lentäjien kerrotaan olevan hengissä, mutta yksi on vakavasti haavoittunut.
Syyrian sotaa tarkkailevan Syrian Observatory for Human Rights -järjestön mukaan Israelin kohteina olivat useat sotilastukikohdat. Järjestön mukaan tukikohtia käyttävät sekä Iranin että Venäjän asevoimat, jotka tukevat Syyrian hallitusta.
Kyseessä on vakavin konflikti, mikä arkkivihollisilla Israelilla ja Iranilla on ollut sitten Syyrian sisällissodan alkamisen vuonna 2011.
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.
Lisää aiheesta
Ulkomaat
6.2.2018 11:37
Uusi laki kuohuttaa: Natsien keskitysleirien kutsuminen puolalaisiksi voi tuoda jopa 3 vuoden tuomion
Ulkomaat
1.2.2018 06:28
”Me emme voi perääntyä” – Puola hyväksyi diplomaattisen selkkauksen aiheuttaneen holokausti-lain
Ulkomaat
1.2.2018 17:52
”Halveksittava solvaus” – Puolan holokaustilaki herättää raivoa
Ulkomaat
24.1.2018 13:24
Asian ”kaikkia puolia” käsitelty – Suomen viranomaiset olivat yhteydessä Israeliin toimittajan nöyryyttävästä kohtelusta
Ulkomaat
23.1.2018 08:42
”Vastenmielinen tapa” – Toimittajayhdistys: Ylen toimittajaa vaadittiin riisuuntumaan turvatarkastuksessa Israelin pääministerin toimistolla