Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Israel on tehnyt ilmaiskuja syyrialaiskohteisiin – vastaus sunnuntaisiin tapahtumiin

Syyrian armeija aktivoi myöhään maanantaina ilmatorjuntajärjestelmänsä viholliskohteita vastaan lähellä pääkaupunki Damaskosta, kertoi maan valtiollinen uutistoimisto SANA.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Israelin armeija puolestaan kertoi tehneensä ilmaiskuja Syyrian armeijan kohteisiin Syyrian eteläosassa.

Iskut liittyivät Israelin mukaan aiempiin tapahtumiin lähellä Israelin pohjoisrajaa. Armeija kertoi tappaneensa sunnuntaina neljä ihmistä, jotka olivat yrittäneet asettaa räjähteitä Golanin kukkuloilla lähellä Israelin miehittämää aluetta.

Maan sisällissotaa tarkkaileva Syrian Observatory for Human Rights -järjestö taas kertoi myöhään maanantai-iltana, että Israel on tehnyt ilmaiskuja sekä Syyrian eteläosassa että lähellä Irakin rajaa maan koillisosassa sijaitsevassa Abu Kamalin kaupungissa.

Järjestön mukaan Abu Kamalissa oli aiemmin kuollut 15 ihmistä aamunkoiton aikoihin tehdyissä ilmaiskuissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE