Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Istuntoaikataulua muutettiin – sote-lait eduskunnan täysistuntoon vasta syksyllä

Varapuhemies Mauri Pekkarinen (kesk.).

Sote-lakien täysistuntokäsittely eduskunnassa siirtyy varmuudella yli kesätauon. Asia varmistui, kun eduskunnan puhemiesneuvosto poisti heinäkuun ensimmäiselle viikolle tehdyt istuntovaraukset tänään.

Eduskunta oli varautunut juhannuksen jälkeisiin istuntoihin, jotta sote-lait voitaisiin käsitellä ennen täysistuntojen kesätaukoa. Eduskunnan piti alun perin hyväksyä sote-lait heinäkuun alussa.

Puhemiesneuvosto poisti viikolle 3.–7.7. tehdyt istuntovaraukset. Varapuhemies Mauri Pekkarisen (kesk.) mukaan päätös tehtiin, koska näytti selvältä, etteivät sote-lait ehdi valmistua heinäkuun alkuun mennessä.

– Kaikki muut, mitä eduskunnan pitää käsitellä, ehditään käsitellä siinä ennen sitä, mutta sote-asiat eivät ennätä missään tapauksessa täysistuntoon tuolle viikolle.

Pekkarisen mukaan lait tulevat täysistunnon käsittelyyn vasta syksyllä.

– Teoriassa on pieni mahdollisuus, että elokuussa eduskunta kokoontuisi, mutta todennäköisimmin niin, että syyskuun alussa olisi täysistuntokäsittely. Emme halua hätistellä erikoisvaliokuntia.

Sote-uudistusta käsitellään useassa valiokunnassa. Soten järjestämislaissa on yli tuhat sivua ja valinnanvapauslaissa yli 300 sivua.
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintien (vas.) mukaan kaikkia sote-lakeihin liittyviä ja niitä täydentäviä esityksiä hallitus ei ole vielä edes antanut.

Lisää aiheesta

Perustuslakivaliokunta pitäytyy suunnitelmassa, jonka mukaan mietintö valmistuu juhannuksen jälkeisellä viikolla.
Valiokunnat jatkavat työtään täysistuntojen kesätauon aikana.

Saila Kiuttu

Tekstiä päivitetty täydennyksin.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE