Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Istuntosalista löytyi elefantti ja Troijan hevonen: ”Suunnitelma ei sisällä kustannuksia edes miljardin euron tarkkuudella”

Sosialidemokraattien mielestä ei pidä jäädä ”kovasti ihailemaan” jo mennyttä aikaa, esimerkiksi Suomen työllisyyden kasvua, joka viimein alkaa lähestyä välitavoitteita.

Marja Luumi

Demokraatti

– Kasvu laantuu kahden vuoden sisällä. Nyt ei siis pidä pysähtyä, vaan on varmistettava kasvu kestävälle pohjalle. Kasvu on saatava kantamaan, ja kannattelemaan kaikkia suomalaisia, kansanedustaja Timo Harakka painotti SDP:n ryhmäpuheessa, kun eduskunta käsitteli valtioneuvoston selontekoa julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2019–2022.

Harakka huomautti, että näin aikoina sadat tuhannet ahkerat suomalaiset saavat eteensä tilinauhan, josta ilmenee karusti, kenen kustannuksella hallituspuolueet nyt paistattelevat.

– Tänäkin kesänä leikataan lomarahoja, kuten viime kesänä ja ensi kesänä. Tänäkään kesänä ei ole varaa matkustaa tai edes mennä lasten kanssa huvipuistoon.

Menetystä ei hänen mukaansa kompensoida millään veronalennuksella.

– Kenen mielestä on oikeudenmukaista, että 20 vuotta työtä tehnyt lähihoitaja joutuu Sipilän talkoiden maksajaksi, Harakka kysyi.

Hänen mukaansa kyse on ennen kaikkea arvostuksesta – tai paremminkin sen puutteesta, kun julkisen puolen työntekijä saa rangaistuksen, mutta yksityisen puolen työntekijä ei.

Lisää aiheesta

– Voiko konkreettisemmin jakaa kansaa kahtia, Harakka puuskahti.

Hän kiitti viisaita kaupunkeja, kuten Vantaata, joka on päättänyt nostaa lastentarhanopettajien ja sosiaalihoitajien – unohtamatta lastenhoitajia – palkkoja. Helsingin demarit ovat ehdottaneet, että pääkaupunki seuraa esimerkkiä.

– Yhtä lailla muistamme, että viisaat kaupungit kieltäytyivät panemasta toimeen päivähoitoleikkauksia, jotka osuivat julmasti kaikkein tarvitsevimpiin lapsiin, niihin perheisiin joita jo kuormittaa työttömyys.

”Hallituksella ei ole kykyä eikä halua uudistuksiin.”

Harakka moitti nykyistä hallitusta väsähtäneeksi ja riitaisaksi.

– Sillä ei ole kykyä eikä halua uudistuksiin, joita maa tarvitsee – hallituspohjasta riippumatta.

Harakka paalutti SDP:n uudistusten ”ison viitosen”: Perhevapaiden uudistaminen, jossa hallitus heitti hanskat tiskiin, on SDP:n listalla ensimmäisenä. SDP parantaa myös naisten työmarkkina-asemaa.

– Me emme lepää, ennen kuin naisen euro on miehen euro, hän lupasi.

Nykyhallitus ei kyennyt nostamaan oppivelvollisuusikää. Harakka pistää sen seuraavan hallituksen työlistalle, koska nuoria ei saa jättää heitteille pelkän perusasteen varaan.

”Isoon viitoseen” kuuluu myös sosiaaliturvan uudistaminen. Harakan mielestä SDP:n yleisturvamalli on sille pohja. Neljäntenä uudistuksena sosialidemokraatit esittävät pienipalkkaisimpia tukevaa verouudistusta.

– Ja viides uudistus tähtää kauimmas tulevaisuuteen. Asteittain maksuton varhaiskasvatus jokaiselle lapselle tarjoaa aidosti mahdollisuuksien tasa-arvon. Emme hyväksy lasten luokkayhteiskuntaa.

”Julkisen talouden suunnitelmanne uskottavuus on mennyttä.”

Harakka osoitti sanansa myös suoraan valtiovarainministeri Petteri Orpolle (kok.).

– Eduskunnan istuntosalissa on elefantti – kaikki tietävät, mikä on se elefantti tässä huoneessa. Esittelemänne julkisen talouden suunnitelma ei sisällä hallituksen sote-mallin kustannuksia. Siinä ei ole soten kustannuksia edes miljardin euron tarkkuudella.

Hänen mukaansa valtiovarainministeriöltä vaadittiin vaikutuslaskelmia koko kevään ajan, mutta niitä ei saatu, vaikka kymmenet ja kymmenet asiantuntijat kertoivat koko ajan yhtenäistä viestiä.

– Hallituksen sote-mallista aiheutuu varmemmin miljardien lisäkustannus kuin vastaava säästö. Kun nämä miljardit puuttuvat, julkisen talouden suunnitelmanne uskottavuus on mennyttä, Harakka huomautti Orpolle.

Hän vertasi hallituksen sotea Troijan puuhevoseen, jonka sisällä on ”tarpeeton ja kallis maakuntabyrokratia keskustapuolueen vallan pönkittämiseksi, ja vaarallinen markkinoiden avaaminen monikansallisille terveyskonserneille kokoomuksen kauppakamarisiiven mieliksi”.

– Ei voi olla isänmaallisempaa tekoa kuin sen torjuminen. Ei voi olla taloudellisesti vastuullisempaa tekoa kuin sen torjuminen. Ei voi olla tulevaisuuden turvaamisen kannalta viisaampaa tekoa kuin sen torjuminen, Timo Harakka vetosi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE