Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Urheilu

“Istuttiin ihan liikaa jäähyillä” – Yhdysvallat tyrmäsi naisleijonat, Suomi keskiviikon pronssiotteluun

Suomen naisleijonat latautuivat välieräotteluun.

Suomi hävisi naisten jääkiekon olympiaturnauksen välieräottelun Yhdysvalloille 0–5.

Suomi hävisi Pyeongchangin olympialaisten naisten jääkiekkoturnauksen välierässä Yhdysvalloille maalein 0–5. Suomi sortui jäähyilyyn ja Yhdysvallat teki kolme viimeistä maaliaan ylivoimalla.

Dani Cameranesi teki kaksi maalia. Yhdysvaltain muut maalintekijät olivat Gigi Marvin, Jocelyne Lamoureux-Davidson ja Hilary Knight.

Pronssiottelu pelataan ylihuomenna. Toisessa välierässä kohtaavat myöhemmin tänään Kanada ja venäläisten OAR-joukkue

Suomen joukkueen kapteeni Jenni Hiirikoski totesi Ylen haastattelussa heti ottelun jälkeen, että tänään naisleijonien peli ei yksinkertaisesti riittänyt.

– Istuttiin ihan liikaa jäähyillä ja USA rankaisi ylivoimalla. Yhdysvallat pelasi tänään hyvin. Ja nollalla maalilla ei ottelua voi voittaa, Hiirikoski luonnehti.

– Olen ylpeä joukkueesta, jatkamme eteenpäin. Olemme mitalia tullut täältä hakemaan, kyllä me täältä tullaan. Meillä on upea joukkue, Hiirikoski totesi lopuksi.

Lisää aiheesta

Suomen maali Noora Räty puolestaan kehotti Ylen haastattelussa nostamaan hattua Yhdysvalloille.

– Meillä oli tässä pelissä pelkästään voitettavaa. Sorruimme jäähyilyyn ja alkoi hapottamaan hieman liikaa, Räty analysoi.

Räty piti haastattelussa jo sangen varmana, että pronssiottelussa vastaan asettuu venäläisten OAR-joukkue.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE