Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

26.11.2023 13:51 ・ Päivitetty: 26.11.2023 13:52

Italian köyhin alue paikkaa lääkäripulaansa kommunismin vientituotteella

LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / MIGUEL MEDINA

Kommunistisen Kuuban harjoittama lääkärivienti juontaa juurensa vuoden 1959 vallankumoukseen, jonka jälkeen maahan luotiin useita lääketieteen oppilaitoksia.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Foundationin mukaan Kuuba on 1960-luvulta lähtien lähettänyt lääkäreitään yli 150 maahan.

Kuuban ulkopuolella työskentelee tällä hetkellä noin 30  000 kuubalaislääkäriä, italialainen Sky TG24 -uutiskanava kertoi maaliskuussa. Italia on tällä hetkellä kuitenkin ainoa kuubalaislääkäreitä työllistävä Euroopan maa.

Kuuballe lääkärivienti on maan merkittävin ulkomaanvaluutan lähde. Sky TG24:n mukaan vuonna 2019 maa tienasi lääkäriviennillä kahdeksan miljardia ja matkailulla kolme miljardia dollaria. Koronapandemian myötä ulkomaalaiset matkailijat kuitenkin kaikkosivat saarivaltiosta.

Human Rights Foundationin mukaan kuubalainen lääkärivienti on valtiojohtoista ihmiskauppaa ja Kuuban kommunistihallinnon propagandaväline. Järjestön vuonna 2022 julkaistun raportin mukaan Kuuban valtio ottaa vähintään 75 prosentin osuuden ulkomaille lähetettävien lääkäreiden palkasta.

Osa palkasta pidetään lisäksi kuubalaisella pankkitilillä niin, että lääkäri saa rahat haltuunsa vasta palattuaan työkomennuksen jälkeen kotimaahansa. Komennuksen kesken jättävä ei voi palata Kuubaan kahdeksaan vuoteen.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan kymmenettuhannet ulkomaille lähetettävät kuubalaislääkärit tarjoavat arvokasta apua kriiseistä ja luonnonkatastrofeista kärsiville yhteisöille. Samalla Kuuba kuitenkin polkee terveydenhuoltotyöntekijöiden oikeuksia, kuten yksityisyydensuojaa, liikkumisvapautta, yhdistymisvapautta ja sananvapautta.

Vuonna 2018 Kuuba veti Brasiliasta takaisin yli 8  000 sairaanhoitotyöntekijää, kun Brasilian tuolloinen presidentti Jair Bolsonaro kutsui kuubalaislääkäreitä orjatyövoimaksi. Myös Yhdysvallat on vaatinut kaikkia maita lopettamaan kuubalaisen terveydenhoitohenkilökunnan käytön.

Calabrian aluehallinnon mukaan sen sairaaloissa työskentelevät kuubalaislääkärit saavat saman palkan kuin vastaavissa tehtävissä toimivat italialaislääkärit. Noin 4  700 euron bruttokuukausipalkka maksetaan kokonaisuudessa lääkäreille itselleen, aluehallinnosta kerrotaan.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU