Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Italiassa erikoinen huijausyritys – rokotuksessa kumikäsi

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Viisikymppinen italialaismies yritti hankkia itselleen koronapassin tekokäden avulla ottamatta rokotusta, kertoo yleisradioyhtiö BBC italialaismedian perusteella.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Biellan kaupungissa Italian luoteisosassa rokotettavaksi tullut mies oli peittänyt oikean kätensä silikonimuotilla, arvellen ettei rokotusta antava sairaanhoitaja moista huomaisi.

Hoitaja kuitenkin älysi heti miehen hihan ylös käärittyään, että miehen iho ei millään voinut olla niin kumimainen ja kylmä kuin silikonimuotti oli.

Kärähdettyään heti kättelyssä mies pyysi hoitajaa unohtamaan koko jutun, mutta hoitaja ei suostunut vaan ilmoitti asiasta poliisille.

-  Koko juttu olisi lähinnä naurettava, jos emme puhuisi erittäin vakavasta asiasta. Tällaisia juonia ei voi hyväksyä, kun tiedetään millaisia uhrauksia koko yhteisö on tehnyt pandemian aikana, kommentoi Piedmontin aluehallinnon johtaja Albert Cirio Facebookissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE