Itämeren vedenalaista kulttuuriperintöä kartoitetaan laajasti

Kuva: Museovirasto/Niko Anttiroiko
Sukeltaja tekemässä kartoitustyötä Raaseporin Slätlandetin hylkyalueella.

Itämeren maat pyrkivät merialuesuunnittelun kansainväliseksi mallialueeksi, onhan Itämeren vedenalainen kulttuuriperintö on maailmanlaajuisella mittapuullakin poikkeuksellisen monipuolista ja hyvin säilynyttä.

BalticRIM (Baltic Sea Region Integrated Maritime Cultural Heritage Management) -hankkeessa merellistä ja vedenalaista kulttuuriperintöä ja Euroopan merialuesuunnittelua tuodaan lähemmäs toisiaan. Hankkeessa kartoitetaan esimerkiksi Itämeren ja Suomen kiinnostavimpia laivaloukkuja eli hylkykeskittymiä, merellisiä taistelualueita ja vedenalaisia kulttuurimaisemia. Samalla parannetaan merellisen kulttuuriperinnön saavutettavuutta ja käytettävyyttä ja tuetaan niin sanottua sinistä kasvua, kuten merellistä matkailua.

Suomessa laaditaan kolme merialuesuunnitelmaa rannikon maakuntien liittojen yhteistyönä maaliskuun 2021 loppuun mennessä.  Eri puolilla Itämerta ja Suomea tehtävillä BalticRIM-hankkeen kenttätöillä tuotetaan uutta tietoa merellisestä kulttuuriperinnöstä. Sirpaleisen tiedon sijaan kartoitetaan laajempia merellisen ja vedenalaisen kulttuuriperinnön alueita, joita ovat esimerkiksi juuri vanhat satamat, taistelualueet ja hylkykeskittymät.

Sukeltajat, paikalliset toimijat ja asukkaat jakavat arvokasta kokemusperäistä tietoaan työpajoissa. Kävijäkyselyillä kartoitetaan sukeltajien mieltymyksiä ja toiveita. Hankkeen tutkimusosuudessa tarkastellaan myös vedenalaisen maiseman kokemista. Näin luodaan hyviä käytäntöjä erilaisten merellisten kulttuuriperintöalueiden määrittelyyn, suunnitteluun, konflikti- ja synergiatarkasteluihin sekä kestävän sinisen kasvun, kuten merellisen kulttuuriperintöturismin, edellytyksiin. Hanke tekee yhteistyötä myös useiden merialuesuunnittelun ja kulttuuriperintöturismin hankkeiden kanssa.

Syksyllä 2017 virallisesti käynnistyvän ja kesään 2020 jatkuvan BalticRIM-hankkeen kumppaneina on Itämeren alueen kansallisia kulttuuriperintöhallinnon ja merialuesuunnittelun asiantuntijoita Saksasta, Suomesta, Virosta, Liettuasta, Puolasta, Tanskasta ja Venäjältä.  Suomesta mukana ovat hankkeen pääkumppaneina Museovirasto, Metsähallitus ja Turun yliopisto. Hanke on saanut EU:n Itämeristrategian lippulaivahankkeen statuksen.

Keskustelua aiheesta

Suomen vihatuimmaksikin mainittu museo on ehdolla huippupalkintoon: ”Olemme todella innoissamme”

Kuva: Anna-Liisa Blomberg
Museonohtaja Kalle Kallio ja projektitutkija Leena Ahonen.

Tampereella toimiva Lenin-museo on päässyt finaaliin Vuoden eurooppalainen museo -kilpailussa (European Museum of the Year Award 2018). Maanosan parhaat museot kilpailevat Vuoden museo -pääpalkinnon lisäksi myös useista temaattisista palkinnoista. Finaaliin on valittu 40 museota ja Suomesta mukana ovat myös Helsingin kaupunginmuseo ja Museokeskus Vapriikki.

Lenin-museo on kilpailijakaartin pienimpiä toimijoita. Kesällä 2016 täysin uudistunut Lenin-museo on ollut yleisö- ja arvostelumenestys. Pieni museo on rikkonut kävijäennätyksiä. Lenin-museo ja Työväenmuseo Werstas yhdistyivät vuoden 2014 alussa.

Lenin-museo painotti Vuoden eurooppalainen museo -hakemuksessaan rohkeita muutoksia. Vuonna 1946 perustettu museo keskittyi viime vuosiin saakka Leninin elämään ja henkilöön. Peruskorjauksen ja
näyttelyuudistuksen jälkeen se on käsitellyt tasapainoisesti Suomen ja Venäjän yhteistä historiaa ja kertoo kaunistelemattomasti Neuvostoliiton noususta ja tuhosta. Museon tarina alkaa joulukuusta 1905, jolloin Lenin ja Stalin kohtasivat toisensa ensimmäistä kertaa Tampereen työväentalossa.

– Olemme todella innoissamme pääsystä Euroopan kovatasoisimpaan museokilpailuun. Lenin-museota on aikoinaan pidetty Suomen vihatuimpana museona, mutta nyt tulimme valituksi kansainväliseen museokilpailuun. Tämä on pienelle museolle kova saavutus, Työväenmuseo Werstaan museonjohtaja Kalle Kallio sanoo.

European Museum of the Year Award 2018 -loppukilpailu järjestetään Varsovan juutalaismuseossa 9.–12. toukokuuta. Voittajat valitsee kansainvälinen arviointiraati, joka on seulonut ehdokkaat syksyn aikana
toteutettujen arviointikäyntien perusteella. Vuoden 2017 eurooppalaiseksi museoksi valittiin Geneven etnografinen museo.

Suomalainen museo ei ole koskaan voittanut kilpailun pääpalkintoa.

Keskustelua aiheesta

Tällä henkilöllä ei ole pikkurahasta puutetta: osti taiteilijan silmälasit 40 000 eurolla

Kuva: Lehtikuva

Ranskalaisen taidemaalari Claude Monet’n henkilökohtaisia tavaroita on myyty hongkongilaisessa huutokaupassa lähes 11 miljoonalla dollarilla eli yli 9 miljoonalla eurolla.

Mukana olivat muun muassa taiteilijan kullanväriset silmälasit, jotka menivät anonyymille aasialaisostajalle yli 50 000 dollarin eli yli 40 000 euron hintaan.

Kerällä nukkuvaa kissaa esittävä japanilainen veistos myytiin yli 67 000 dollarilla, eli 56 000 eurolla. Veistos on peräisin Japanin Edo- tai Meiji-kaudelta.

Huutokaupassa myynnissä oli myös Monet’n luonnoksia ja maalauksia.

– Tämä kokoelma tarjoaa intiimin katsauksen Monet’n elämään taiteilijana ja keräilijänä, sanoo Adrien Meyer, taidehuutokauppa Christie’sin impressionismin ja modernin taiteen osaston puheenjohtaja.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Onko vapautta voida ostaa viinipullo kaupasta? – Vapauden museo herättelee pohtimaan vapauden käsitettä

Kuva: Anna-Liisa Blomberg
Vapauden museossa on näytillä myös mielenosoituskuvia. Kalle Kallion ja Leena Ahosen mielestä vaatimus mielekkäästä työstä kaikille on yhä passeli.

Yleisölle ensi tiistaina Tampereen Työväenmuseo Werstaalla avautuva Vapauden museo katsoo satavuotiaan Suomen historiaa vapauden näkökulmasta ja tarkastelee työväenliikkeen roolia vapauden esteiden poistajana.

Vapauden museossa matkataan historian vaiheiden läpi, mutta mitään yhden merkkihenkilön esittelystä seuraavaan kulkevaa tarinaa ei kannata odottaa. Museonjohtaja Kalle Kallion mukaan historiaa ja vapauden teeman käsittelyä on haluttu lähestyä eri tavoin. Luvassa on tarinoita, joita juhlapuheissa harvemmin mainitaan.

– Ei siinä olisi mitään mieltä, että tekisimme tänne yläasteen oppikirjan uudestaan. Ajattelen niin, että koitamme saada ihmiset innostumaan, kiinnostumaan ja löytämään uusia asioita. Siksi emme kerro niitä ihan tavanomaisimpia ja tutuimpia tarinoita, vaan vähän toisenlaisia juttuja, Kallio kuvailee.

Ihminen esiin

Vapauden museossa historia aukeaa pääasiassa aivan tavallisten kansalaisten – ihan oikeiden ihmisten – kautta. Multimediaesityksistä ei kajahda näyteltyjä monologeja, vaan aitoja haastattelupätkiä, jotka on poimittu muun muassa Työväen arkiston muistitietoaineistosta. Monet näytillä olevat esineet on valittu siten, että niiden taustalla oleva yksittäisen ihmisen tarina tunnetaan.

Museon käsikirjoituksesta vastaava projektitutkija Leena Ahonen antaa esimerkiksi veren tahriman Punaisen ristin lipun ja sen taustalla olevan koskettavan kertomuksen. Vuonna 1918 käytiin taistelua itäisellä Suomenlahdella. Valkoiset hyökkäsivät jäätä pitkin punaisten saareen. Saaren valtaus ei onnistunut, ja moni hyökkääjä kuoli jäälle.

– Eräs punaisen puolen nainen tunnisti tuttavaperheen pojan ruumiin ja kävi kertomassa siitä pojan äidille. He kävivät yhdessä hakemassa ruumiin pois jäältä, ja tämä lippu oli ruumiin peittona, jotta heitä ei ammuttaisi. Myöhemmin kaatuneen pojan äiti otti tämän naisen pois vankileirille joutuvien jonosta sanoen, ettei häntä tarvitse tuomita, Ahonen kertoo.

Ahosen mukaan kaikkien esineiden taustalla olevia tarinoita ei avata yksityiskohtaisesti teksteinä, vaan niitä kerrotaan opastetuilla kierroksilla.

Kyse on siitä, mitä me katsomme vapaudeksi ja kenen vapaudesta puhutaan.

Näyttelyssä tarkastellaan, millaisia asioita vapaus on eri aikoina tarkoittanut arjen tasolla. Kahdeksan tunnin työpäivä lisäsi vapaa-aikaa, jolloin työväentaloilla päästiin muun muassa harjoittamaan vapautta sivistyä ja harrastaa. Vapaus on historian saatossa tarkoittanut vapautta nälästä, sananvapautta, vapautta järjestäytyä ja osallistua politiikkaan tai vaikkapa mahdollisuutta viedä lapsi päivähoitoon.

Museo herättelee pohtimaan vapauden käsitettä eri kanteilta. Kalle Kallio nostaa esimerkiksi kieltolain. Sen voi nähdä rajoittavana sääntelynä, mutta lakia ajanut työväenliike ei nähnyt sitä sellaisena. Kieltolailla haluttiin päästää kansa alkoholin kahleista.

– Kyse on siitä, mitä me katsomme vapaudeksi ja kenen vapaudesta puhutaan. Ajattelemmeko esimerkiksi alkoholistiperheiden lasten vapautta hyvään lapsuuteen vai ihmisen oikeutta humaltua, Kallio kuvailee.

– Samantyyppistä keskustelua käydään nyt, kun pohditaan, onko vapautta voida ostaa viinipullo ruokakaupasta. Kun yleinen kontrolli vähenee, ihmisen oma vastuu kasvaa. Osalle se on vaikeampaa kuin toisille, Ahonen jatkaa.

Vapaudesta ei seuraa yksioikoisesti vain hyvää tai vain huonoa. Kallio muistuttaa, että 1980-luvulla vapautta lisäsi, että pankeista alkoi saada lainaa. Tavallinen työntekijäkin saattoi ostaa asunnon lainarahalla, joten rahamarkkinoiden vapautuminen oli hyvä asia tältä kantilta.

– Tietysti siinä oli se pienoinen ongelma, että Suomi ylivelkaantui. Vapaus velkaantua oli samaan aikaan hyvä ja huono asia, Kallio sanoo.

Vapaus tänään

Näyttelyn viimeisessä osassa pyöreälle lasiseinälle heijastuu videoita ja kuvia, jotka tuovat esiin vapauden teemaan liittyviä puheenaiheita tämän päivän maailmassa.

– Kun on käynyt läpi näyttelyn ja tulee tänne, voi huomata yhtäläisyyksiä historian ja nyt ajankohtaisten asioiden kanssa. Pyrimme päivittämään tätä osiota näyttelyn aikana, kun keskusteluun nousee tähän sopivia asioita, Leena Ahonen kertoo.

Nyt tapetilla ovat muun muassa sananvapaus, #meetoo-kampanja, orjatyöfirmat, työttömyys, naisten asema, siirtolaisuus ja ilmastonmuutos. Viimeksi mainittu herättää pohtimaan, mitä meidän vapautemme merkitsee maapallon kannalta.

– Onko yksilöllä vapaus tuhota myös tulevien sukupolvien elämää, kuten tällä hetkellä tapahtuu, Ahonen kiteyttää.

Vapauden museo

  • Sijaitsee Työväenmuseo Werstaalla (Väinö Linnan aukio 8, Tampere)
  • On Tampereen suurin Suomi 100 -vuoden projekti
  • Näyttelyä on rakennettu Werstaan, Työväen arkiston ja Kansan arkiston yhteistyönä
  • Työväenliikkeen neuvottelukunta on ollut museohankkeen alullepanija
  • Näyttelyn rahoittajina ja kumppaneina ovat SAK, Palkansaajasäätiö, suomalaiset ammattiliitot, Turva, Kansan sivistysrahasto ja Suomi 100
  • Museon avajaisia vietetään maanantaina 27.11., jolloin tulee kuluneeksi tasan sata vuotta siitä, kun asetus kahdeksan tunnin työajasta annettiin
  • Yleisölle museo aukeaa tiistaina 28.11.
  • Vapauden museoon on ilmainen sisäänpääsy

Keskustelua aiheesta

Sirkus Finlandiassa ei puhuta uskonnosta eikä politiikasta, mutta Carl Jernström Junior sanoo, että ”sirkus on meidän uskontomme”

Kuva: Jani Laukkanen

Kun menee Sirkus Finlandiaan puolen päivän jälkeen, siellä on usein tavallista hiljaisempaa. Syynä siihen on tapa nukkua päiväunia. Sirkustirehtööri Carl Jernström Junior on huomannut sen hyväksi käytännöksi. Näytöspäivinä nukkumaan meno voi olla puolilta öin, ja herätys on kuitenkin kuuden-seitsemän aikaan aamulla.

Hänen oma juttunsa on jongleeraus hevosen selässä seisten. Se on hyvin psykofyysinen kokemus, jota on vaikea pukea sanoiksi. Kaikki lähtee intensiivisestä keskittymisestä, tunnelmaanlatautumisesta.

– Hevosen kanssa yhteistyö on aika terapeuttista ja rauhoittavaa. Hevoseen ja sen ohjastajaan pitää luottaa täysin, Jernström luonnehtii.

Samalla on huolta ja pelkoakin siitä, ettei hevonen hermostuisi. Eläin muistaa, miten ihmiset ovat kohdelleet sitä. Jernströmille eläimet ovat kuin perheenjäseniä.

– Siinä on rakkautta, kun pystyy antautumaan täysin jonkun toisen vietäväksi.

Raha-asiat ovat välttämättömiä, niissä saa olla tarkkana.

Yksi syy kuulua Euroopan sirkusjärjestö ECA:an on vaikuttaa sirkuseläinten olojen parantamiseen. Jernström pitää Euroopan sirkusten eläinten nykyistä hyvinvointia yleisesti korkeana.

– Sitten on niitä sirkuksia, jotka ovat pudonneet kelkasta. Osa on ymmärtänyt antaa eläimet pois.

Jernströmin mieltä on lämmittänyt erityisesti eläintensuojelijoilta saatu palaute: ”Emme suosittele sirkuksessa käymistä. Jos kuitenkin menette, niin käykää Sirkus Finlandiassa”.

Carl Jernström Junior.

 

Jernström on opetellut kuuntelemaan yhä enemmän omaa kroppaansa. Parin vuoden takainen olkapäätulehdus ja keuhkokuume pysäyttivät. Silloin hän piti jongleerausesityksistä kuukauden tauon. Varsinaista sairaslomaa hän ei pidä juuri koskaan.

– Olen oppinut arvostamaan kaikkia sirkuksen töitä. Raha-asiat ovat välttämättömiä, niissä saa olla tarkkana. Raha ei ole ollut koskaan mulle se juttu.

Äidin siskokin sanoi kerran ”Calle ei rahaa kumarra”. Jernström on huomannut rahan perässä menevien isojen sirkusten tunnelman katoavan.

– Aito tunnelma tulee olemalla läsnä. Nautimme siitä, mitä teemme.

Pitää seurata, mihin luonto vie, ja aistia ilmapiiriä.

Sirkuslaisissa on monia eri kulttuureja, uskontoja ja kansalaisia paristakymmenestä maasta. Joskus syntyy tappeluita. Silloin Jernström sijoittaa nujakoijien vaunut eri puolille leiriä. Onneksi yhteenotot ovat jääneet viimeaikoina vähäisiksi.

– Meillä onkin kirjoittamaton sääntö, ettemme puhu uskonnosta tai politiikasta.

Mitä sirkuksen tulevaisuuteen tulee, Jernström on odottavan toiveikas. Sirkuksella on meneillään uusi nousukausi, muutos on jatkuvaa. Nykyisin sirkusartistin opinnot voi suorittaa Koulutuskeskus Salpauksessa Lahdessa, ja sieltä valmistuneista myös Sirkus Finland on saanut esiintyjiä riveihinsä.

– Sirkus on meidän uskontomme. Se on kaikki kaikessa. Pitää seurata, mihin luonto vie, ja aistia ilmapiiriä, Jernström myhäilee.

Lue koko laaja Carl Jernström Juniorin haastattelu torstain Demokraatista.

Keskustelua aiheesta

Vuoden luontokuvassa viehätti meno ja meininki

Kuva: ville heikkinen

Vuoden luontokuvaksi on valittu 25-vuotiaan kuhmolaisen Ville Heikkisen ”Talven odotus”. Tuomaristoa viehätti kärpän tasolle laskeutuva kuvakulma ja kauniin vähäeleinen värimaailma.

– Vähäeleinen värimaailma tukee kuvapinnan vahvoja, selkeitä muotoja. Kaikkinainen söpöily on kuvasta pidetty maukkaasti loitolla. Tässä on menoa ja meininkiä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita, tuomaristo kehui.

Heikkinen kertoo ottaneen kuvan päivänä, jolloin lämmin jakso sulatti lumipeitteen.

– Kärppää huoletti tulla avoimelle paikalle, ja se pysyikin visusti lähellä jotain koloa tai mätästä, jonne sujahtaa piiloon nopeasti tarvittaessa, Heikkinen kuvasi.

Heikkinen on ennen voittoisan kuvan ottoa seurannut ja kuvannut kärppää kotipihallaan jo kahdeksana talvena.

Vuoden luontokuva -kilpailun järjestää Suomen Luonnonvalokuvaajat ry, johon kuuluu 2 800 luontokuvauksen harrastajaa ja ammattilaista. Kilpailun suosio kasvoi selvästi edellisvuodesta, sillä kilpailuun osallistui tänä vuonna yli 14 000 kuvaa. Vuoden luontokuva -kilpailu järjestettiin tänä vuonna 37. kerran.

Kaikki kilpailussa palkitut 43 kuvaa ovat nähtävissä osoitteessa http://www.vuodenluontokuva.fi.

Keskustelua aiheesta