Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Itävallan poliittisella kriisillä rajut seuraukset – Kurz: Esitän ennenaikaisia vaaleja

Sebastian Kurz kertoi tänään päätöksestään lehdistötilaisuudessa.

Itävallan oikeistopopulistisen vapauspuolueen ympärillä roihahtanut hallituskriisi johtaa uusiin vaaleihin.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Liittokansleri Sebastian Kurz ilmoitti esittävänsä liittopresidentti Alexander Van der Bellenille, että uudet vaalit järjestetään mahdollisimman pian. Kurz totesi, että hallitusyhteistyö keskustaoikeistolaisen kansanpuolueen ja vapauspuolueen välillä ei voi enää jatkua.

– Jo riittää, sanoi Kurz, kun hän illalla astui tiedotusvälineiden eteen.

Kurz sanoi, että vapauspuolueen toiminta on haitaksi Itävallan kansainväliselle maineelle.

Vapauspuoluetta edustava varaliittokansleri Heinz-Christian Strache ilmoitti iltapäivällä eroavansa. Strache joutui lähtemään, kun tiedotusvälineet julkistivat videon, joka paljasti hänen olleen valmis ottamaan lahjuksia venäläisen oligarkin sukulaisena esiintyneeltä naiselta.

Kriisi puhkesi, kun saksalaislehdet Der Spiegel ja Süddeutsche Zeitung julkistivat niille vuodettua, salaa kuvattua videomateriaalia tapaamisesta, joka järjestettiin vuonna 2017 ennen Itävallan parlamenttivaaleja. Lavastetussa tapaamisessa venäläisnainen kertoo haluavansa sijoittaa Itävaltaan ja saada itävaltalaisen tabloidilehti Kronen Zeitungin haltuunsa.

Strache ehdottaa videolla, että uudet omistajat voisivat vaihtaa henkilökuntaa ja käyttää lehteä auttaakseen hänen puolueensa vaalikampanjointia. Vastineeksi Strache esittää, että hallitukseen noustuaan hän voisi tehdä venäläisnaisen kanssa tätä hyödyttäviä julkisia sopimuksia.

Saksalaislehtien mukaan heillä ei ole vahvistettua tietoa siitä, kuka järjesti tapaamisen, joka pidettiin luksushuvilalla Ibizalla.

– Olen jättänyt eronpyyntöni varakanslerin tehtävästä liittokansleri (Sebastian) Kurzille ja hän on hyväksynyt sen, nieleskelevä Strache sanoi televisioidussa lausunnossa.

Strache vakuutti, ettei ole tavannut venäläisnaista videoidun tapaamisen jälkeen eikä saanut tältä rahaa.

– Se mitä sanoin, selvin päin nähtynä, oli katastrofi. Kyllä, se oli tyhmää. Kyllä, se oli vastuutonta. Kyllä, se oli virhe, hän sanoi.

Strache luonnehti toimintaansa “humalaiseksi macho-käytökseksi”.

Lue lisää: Videomateriaalin julkistaminen johti jättimäiseen poliittiseen skandaaliin Itävallassa

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE