Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Itsenäisyyspäivän mielenosoitukset jatkuvat Helsingissä – “Kohtaamista vältetään”

Lehtikuva

Itsenäisyyspäivän mielenosoitukset jatkuvat Helsingin keskustassa. Helsinki ilman natseja -mielenosoituskulkue on pysähtynyt Runeberginkadulle, kertoo Helsingin poliisi Twitterissä. Liikenne on kadulla poikki molempiin suuntiin.

Helsinki ilman natseja -mielenosoitus lähti liikkeelle noin puoli kuudelta Narinkkatorilta.

Paikalla olevan STT:n toimittajan mukaan mielenosoittajat huutavat, että “katu on blokattu natseilta”. Paikalla on toimittajan mukaan myös ratsupoliiseja.

Kello kuuden aikaan Töölöntorille kokoontuvan 612-soihtukulkueen on alustavan suunnitelman mukaan tarkoitus kulkea myös Runeberginkadun läpi. Komisario Patrik Karlsson Helsingin poliisista kertoo STT:lle, että poliiseja on paikalla kulkueiden välissä Runeberginkadulla.

-  Kohtaamista vältetään, hän sanoo.

Helsingin poliisi arvioi Twitterissä, että Helsinki ilman natseja -kulkueessa on noin 1  500 osallistujaa.

Poliisin mukaan molempiin mielenosoituksiin olisi järjestäjien ennakkoilmoitusten mukaan saapumassa jopa 1  000-2  000 osallistujaa.

Poliisi ohjaa illan mielenosoituskulkueita ja katkaisee tarvittaessa liikenteen kulkueiden reiteiltä.

Mielenosoitusten ei ole tarkoitus kohdata

Paikalla olevan STT:n toimittajan mukaan Helsinki ilman natseja -mielenosoituksen osallistujat käyttävät laajalti maskeja. Aikaisemmin järjestetyssä Suomi herää -mielenosoituksessa taas maskeja näkyi vähemmän.

Mielenosoittajat huutavat natsienvastaisia huutoja ja kantavat erilaisia antifasistisia banderolleja. Paikalla on STT:n toimittajan mukaan myös kansainvälisen ihmisoikeusjärjestö Amnestyn henkilökuntaa.

Komisario Patrik Karlsson Helsingin poliisista kertoi aikaisemmin STT:lle, että mielenosoitusten ei pitäisi ajallisesti kohdata, vaikka molemmat kulkueet kulkevat Runeberginkadun kautta. Poliisi on paikalla ohjaamassa kulkueita ja liikennettä.

-  Tarpeen mukaan reittejä voidaan muuttaa, jos ennalta suunnitellut reitit eivät olekaan hyviä, hän kommentoi mahdollista kulkueiden kohtaamista.

Helsingin poliisi kertoi aikaisemmin Twitterissä, että Eduskuntatalolle kulkeneen Suomi herää -mielenosoituksen yhteydessä tehtiin yksi kiinniotto.

-  Poliisi otti kiinni yhden henkilön, joka häiritsi mielenosoitusta Eduskuntatalolla. Häntä epäillään niskoittelusta poliisia vastaan, poliisi tviittasi.

Ensimmäisessä mielenosoituksessa noin parisataa osallistujaa

Suomi herää -kulkue lähti liikkeelle Rautatientorilta hieman kello kolmen jälkeen iltapäivällä ja jatkoi Eduskuntatalolle. Kulkueen järjestäjät olivat kutsuneet mukaan “kansallismielisiä” ihmisiä.

Helsingin poliisista kerrottiin STT:lle, että mielenosoitus lähti liikkeelle rauhallisissa merkeissä.

Paikalla oli Karlssonin arvion mukaan noin 250 ihmistä. Useat poliisipartiot turvasivat kulkueen esteettömän kulun Eduskuntatalolle, jossa kuultiin järjestäjän mukaan neljä puhetta.

Paikalla olevan STT:n toimittajan mukaan mielenosoituskulkueen matkan varrelle Ylioppilastalolle kokoontui parinkymmenen ihmisen kokoinen vastamielenosoitus. Vastamielenosoittajat huusivat toimittajan mukaan kulkueelle fasismin vastaisia huutoja. Toimittaja kertoo, että mellakkavarusteissa olevat poliisit asettautuivat Suomi herää -mielenosoituksen ja vastamielenosoituksen väliin.

Tutkija Tommi Kotonen Jyväskylän yliopistosta kertoi STT:lle vuosi sitten, että Suomi herää -mielenosoitusta voidaan tapahtumatietojen perusteella pitää etnonationalistisena ja äärioikeistolaisena. Viime vuonna Suomi herää -mielenosoitus järjestettiin koronavirustilanteen vuoksi poikkeuksellisesti Tampereella.

-  Voisi sanoa, että tapahtuman taustalla on aineksia perussuomalaisten radikaalimmasta siivestä ja etnonationalisteista, ääriliikkeitä tutkiva Kotonen sanoi STT:lle.

Etnonationalismi korostaa syntyperää kansakunnan perustana, ja siinä korostuu yhteys esi-isiin ja verenperintöön. Kyse on Kotosen mukaan biologisesta nationalismista tai rasismista.

Mellakkavarustus on itsenäisyyspäivänä lähtökohta

Komisario Karlsson kertoi STT:lle Eduskuntatalolla, että yksittäisiä häiriöitä oli Suomi herää -mielenosoituksen aikana jonkin verran.

-  Häiriöt ovat nimenomaan ulkopuolisia henkilöitä, jotka ovat käyneet ilmaisemassa mielipiteitään, komisario kertoi.

Karlssonin mukaan poliisien mellakkavarustus on itsenäisyyspäivän mielenosoituksissa tavallisia.

-  Kyllä tämä on ollut monien vuosien kokemuksella jo lähtökohtana. Me resursoimme tietyllä tavalla ja katsomme tilanteen mukaan, toki aina ei kaikkia resursseja tarvita, komisario kertoi.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE