Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Mielipiteet

”Itseohjautuvuutta, hyviä fiiliksiä ja etäisyyttä yhteiskuntaan!”

iStock

Suomen Kuvalehti julkaisi 5.8. laajan Paula Penttilän artikkelin suomalaisesta koulusta 1970 -luvulta tähän päivään. Jutussa sivutaan myös poliittisten voimasuhteiden vaikutuksia opetuksen sisältöihin.

Reijo Liinamaa

Oikeiston tiukasti vastustama peruskoulu toteutettiin 1970 -luvulla. Harri Holkerin hallitus (1987-1991) typisti kouluhallituksen opetushallitukseksi, ja pian sen jälkeen lakkautettiin Teiniliitto.

Vasemmiston vaikuttamisyrityksenä artikkeli esittelee ns. Pirkkalan monisteen, 100 -sivuisen 5. luokalle laaditun tekstin.

Vuonna 2004 paljastui vuodesta 1973 toiminut ”Vapaan koulutuksen tukisäätiö”, joka oli tutkija Sakari Suutarisen mukaan elinkeinoelämän masinoima, opetushallinnon sisällä toiminut taistelu-, tiedustelu- ja vaikuttamisverkosto.

Artikkeli luo vaikutelmaa tästä 30 vuotta toimineesta organisaatiosta ja Pirkkalan yhden lukukauden opetusmonisteesta ikään kuin samanveroisina vaikuttamisyrityksinä.

Yhtä kaikki, artikkeli päätyy lopuksi kartoittamaan hieman hämmentävää 2020 -luvun peruskoulusta käytävää keskustelua, jossa

– oppiminen nähdään yksilön itseohjautuvaksi toiminnaksi, jonka ympäriltä koulu häviää
– koulun tavoitteena on kansalainen, joka on tsemppaaja ja hyviä fiiliksiä ylläpitävä tyyppi
– opetus on tila, jossa voidaan ottaa etäisyyttä yhteiskuntaan.

Eri puolilta kantautuvien tietojen mukaan kirjoittaminen, lukeminen ja ennenkaikkea luetun ymmärtäminen heikkenee koulunsa päättävien keskuudessa vuosi vuodelta. Samaa suuntaa on myös matematiikan tuloksissa.

Kannattaisiko koulun opetuksen linjauksissa vastedes kuitenkin painottaa jotakin muuta kuin itseohjautuvuutta, fiiliksiä ja etäisyyden ottamista yhteiskuntaan?

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE