Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Itsetyydytystä hallin katsomossa, roiseja tekstiviestejä – seksuaalinen ahdistelu on voimistelussa melko vähäistä, mutta sitä tapahtuu

Seksuaalinen häirintä tai ahdistelu on melko vähäistä, mutta sitä kuitenkin tapahtuu suomalaisessa voimistelussa ja yleisurheilussa, selviää STT:n teettämästä kyselystä. Yhteensä 584 vastaajasta 37 kertoo kokeneensa tai nähneensä seksuaalista häirintää tai ahdistelua.

Häirintä tai ahdistelu on ollut fyysistä tai sanallista tai molempia.

– Voimisteluhallilla on istunut joskus katsomossa mies tyydyttämässä itseään katsoessaan pikkutyttöjä, yksi vastaajista kertoo.

Muutama vastaaja sanoo saavansa epäasiallisia viestejä tai kommentteja kännykkään tai eri sosiaalisen median palveluihin.

– Kolme viikkoa sitten sain tekstiviestin, jossa luki seuraavaa: “Vitsi kun tulisit hotelliin, niin saisit nauttia isosta ja paksusta kalusta”, eräs vastaaja kertoo.

Voimistelussa häirintää oli nähnyt tai kokenut 5 prosenttia vastaajista, yleisurheilussa 15. Voimistelijoiden vastauksia kertyi 531, yleisurheilijoiden 53.

Toisen voimistelulajin valmentaja sujautti kätensä perseeni alle ja puristi.

Lisää aiheesta

Monissa tapauksissa vastaajat ovat itse kokeneet fyysistä ahdistelua.

– Kilpailuiden jälkeen menimme porukalla baariin viettämään iltaa. Illan päätteeksi vaihtaessani sisäkenkiä ulkokenkiin keski-ikäinen, toisen voimistelulajin valmentaja sujautti kätensä perseeni alle ja puristi, yksi vastaaja kertoo.

Jotkut vastaajista arvelevat, ettei häirintään syyllistynyt henkilö tajunnut itse tehneensä mitään väärää. Monet vastaajat eivät häirinnän tai ahdistelun jälkeen tehneet sille mitään vaan lähtivät tilanteesta pois tai antoivat asian muuten olla.

Voimisteluliitto ja Suomen Urheiluliitto lähettivät viime viikolla urheilijoille kyselyn STT:n pyynnöstä. Vastaajilta kysyttiin ikähaarukka ja lisäksi se, ovatko he kokeneet tai nähneet seksuaalista häirintää tai ahdistelua. Lisäksi kysyttiin, milloin häirintää oli tapahtunut, millaista se oli, miten he olivat ahdistelutilanteessa toimineet ja miten häirintään tulisi puuttua.

Yksikin tapaus on liikaa.

Urheiluliitto alkaa miettiä toimia seksuaalisen häirinnän kitkemiseksi yleisurheilussa.

– Haluan käynnistää keskustelun ja miettiä toimia, miten pääsisimme parempaan tilanteeseen, SUL:n toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä sanoo.

Voimisteluliiton pääsihteeri Maria Laakso toteaa, että “onneksi lajissa ei kyselyn perusteella tapahdu tämän enempää häirintää.”

– Yksikin tapaus on liikaa. Töitä riittää vielä sen eteen, että häirintä ja ahdistelu saadaan kitkettyä pois, Laakso alleviivaa.

Laakso ja Mäkelä eivät ole itse olleet todistamassa seksuaalista häirintää tai ahdistelua.

– Seksuaalinen häirintä on asiana niin intiimi, että liitonkaan kanavia pitkin tapauksia ei ole tullut ilmi. Uskon kuitenkin, että yleisurheilussa urheilijoiden ihmissuhdeverkosto järjestökentällä on niin kattava, että he pystyvät sitä kautta avautumaan jollekin henkilölle ahdistelutapauksista, Mäkelä arvioi.

Hänen mukaansa yleisurheilu on sikäli hyvässä asemassa, että tytöt ja pojat ovat tottuneet keskinäiseen kanssakäymiseen jo varhain.

– Yleisurheilussa harjoitellaan ja kilpaillaan käytännössä aina samassa paikassa lasten urheilukouluista lähtien. Näin ollen tytöt ja pojat ovat oppineet luontevaan ja hyvään käyttäytymiskoodiston pienestä pitäen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE