Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Jaakko Hämeen-Anttila: Todellista leikkaustarvetta tai ylipaisunutta julkista sektoria ei ole, ne ovat täysin keinotekoisia

Jaakko Hämeen-Anttila rakastaa kirjoja. Hän on paitsi tuottelias kirjoittaja, myös intohimoinen lukija. Ei siis ihme, että kun mies kohta muuttaa Skotlantiin, muuttokuormassa on kaksisataa hyllymetriä kirjoja.

– Se on arviolta noin neljä tuhatta nidettä, Hämeen-Anttila sanoo.

Hämeen-Anttila on toiminut kymmenen vuotta Helsingin yliopiston arabian kielen ja islamin tutkimuksen professorina. Edinburghin yliopistossa hän aloittaa virassaan ensimmäinen kesäkuuta. 1800-luvun vuokratalo sijaitsee parin kilometrin päässä tulevasta työpaikasta.

Hämeen-Anttila muistelee miten vielä viime kesänä lähtö Helsingin yliopistosta tuntui ikävältä.

Syksy ja kevät ovat muuttaneet tuntemuksia. Professori on monta kertaa huokaissut helpotuksesta ja onnesta, että valitsi Edinburghin.

– Nyt katuisin hirveästi jos olisin kieltäytynyt. Leikkaukset tekivät lähdön paljon helpommaksi.

– Mikä on hirveän ikävä asia sanoa.

Minusta politiikan pointti ei ole se, että mulla ja mun viiteryhmällä asiat pyörivät hyvin.

Hämeen-Anttila on suominut Sipilän hallitusta julkisesti muun muassa lehtikolumneissaan ja Twitterissä.

– Suomen taloudenhoito on nyt puhtaasti ideologista, Hämeen-Anttila väittää.

Hän sanoo suoraan, että todellista leikkaustarvetta tai ylipaisunutta julkista sektoria ei ole, ne ovat täysin keinotekoisia, retorisesti ajettu läpi. Ja sama retoriikka toistuu kaikkien, sosialidemokraatit mukaan lukien, puheissa.

– Itse en käyttäisi termiä ylipaisuminen vaan hyvintoimiva yhteiskunta.

Nyt ylipaisunutta julkista sektoria on esimerkiksi, että lapsilla on riittävän pienet ryhmät kouluissa ja terveydenhoito toimii ilman pitkiä jonoja, Hämeen-Anttila kuvailee.

– Kyseessähän on hyvin toimiva hyvinvointiyhteiskunta, hän sanoo.

Hämeen-Anttilan mielestä ei ole oikein, että suurituloiset, joihin hän itsekin sanoo lukeutuvansa, ajavat vain omaa etuaan.

– Minusta politiikan pointti ei ole se, että mulla ja mun viiteryhmällä asiat pyörivät hyvin. Vanha hyvä periaate on, mahdollisimman paljon hyvää, mahdollisimman suurelle osalle kansaa.

Lue Jaakko Hämeen-Anttilan koko haastattelu viikon 20 Demokraatista.

SARI SALORANTA

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE