Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Jaakonsaari nostaa hattua Huumoselle – esitti palkinnonsaajaksi työstä vihapuhetta ja rasismia vastaan

Europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari haastattelee videollaan Sonkin puheenjohtaja Hanna Huumosta.

SDP:n europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari kutsui Sosialidemokraattiset opiskelijat ry:n puheenjohtajan Hanna Huumosen Brysseliin Solidar Silver Rose Awards -palkintoseremoniaan Euroopan parlamenttiin, jossa Solidar yhteistyössä parlamentin S&D -ryhmän kanssa palkitsee kansalaisjärjestöjä ja yksilöitä solidaarisista ja oikeudenmukaisuutta edistävistä, poikkeuksellisen rohkeista teoista.

Jaakonsaari esitti Huumosta palkinnon saajaksi Huumosen työstä vihapuhetta ja rasimia vastaan. Jaakonsaari haastattelee videossaan Huumosta ja kysyy muun muassa kohtaamisen ja dialogin tärkeydestä. Huumonen kiittää niitä MV-lehden puolustajia, jotka ovat eri keskustelutilaisuuksissa halunneet aidosti keskustella hänen kanssaan – jakaa ja kuunnella näkemyksiä.

– Tätä tarvitaan, hän sanoo.

Huumonen muistuttaa, että dialogin ei pitäisi jäädä asteelle ”vihapuhe vastaan ‘äärisuvaitsevaisuus’”, sillä se ei edistä mitään.

– Sen vuoksi myös propagandasivustot ja vihasivustot ovat vaarallisia, koska ne vievät aidolta dialogilta ja jopa aidolta maahanmuuttokritiikiltä pohjan ja vääristää keskustelua, Huumonen luonnehtii.

Tänä vuonna Silver Rose -palkitut olivat Turkin journalistiliitto, hollantilainen kohtuullisten työehtojen puolesta toimiva FairWork-järjestö ja irakilainen gynegologi Nagham Nawzat Hasan, joka on hoitanut orjuutettujen naisten psyykkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnista.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE