Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Jaakonsaari Panama-paljastuksista: “Pistävät Unionin ankaraan testiin”

Liisa Jaakonsaaren mukaan kuvaavaa on, että Suomi ei ole lähtenyt mukaan finanssiveron valmisteluun.

Europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari (sd.) sanoo blogissaan, että Panama-paljastus antaisi nyt pitkään uskottavuusongelmista kansalaisten keskuudessa kärsineelle Eurooppa-politiikalle mahdollisuuden näyttää kyntensä.

– Paljastukset pistävät Unionin ankaraan testiin siitä, pystyykö EU yhteiseen toimintaan veronkierron ja veroparatiisien kitkemiseksi, Jaakonsaari kirjoittaa.

Hän tuumii LuxLeaksin ilmeisesti olleen pieni paljastus verrattuna nyt julkisuuteen tulleeseen tietovuotoon Euroopan ja Suomen eliitin veronkierrosta ja veroparatiiseista.

Jaakonsaari painottaa veroparatiisien olevan globaali ilmiö ja niiden sulkemiseksi tarvitaan globaaleja ratkaisuja. Jaakonsaari katsoo, että Euroopan unionin on jo arvojensa pohjalta otettava johtava rooli verorehellisyyden puolesta tehtävässä työssä.

– Veroparatiisit näivettävät Euroopan sosiaalista mallia ja syövät hyvinvointivaltion taloudellista ja moraalista pohjaa. Veropohja kapenee ja menetetyt verotulot luonnollisesti heijastuvat vähenevissä panostuksissa koulutukseen, tutkimukseen, sosiaaliturvaan ja muuhun kasvua ja työpaikkoja luovaan infrastruktuuriin, Jaakonsaari listaa.

Suomen pitää myös itse säätää lakeja, joilla veronkierto voidaan estää.

Veroparatiisien vastaisessa työssä tietojenvaihto, yhteistyö ja avoimuus ovat Jaakonsaaren mukaan keskeisiä aseita. Yhtenä täsmäaseena hän mainitsee finanssiveron.

Lisää aiheesta

– Kuvaavaa on, että Suomi ei ole lähtenyt mukaan finanssiveron valmisteluun. Asia kuitenkin etenee. Valmistelun ulkopuolella ovat Suomen lisäksi vain Kypros, Luxemburg, Malta, Irlanti ja Hollanti, Jaakonsaari selvittää.

– Uusi hallitus, jos demarit ovat siinä mukana, voi nostaa asian uudelleen esille. Suomen pitää myös itse säätää lakeja, joilla veronkierto voidaan estää. Ensimmäinen ja kiireellisin askel on estää omistusten piilottaminen hallintarekistereihin, Jaakonsaari jatkaa.

Jaakonsaari antaa hallitukselle tunnustusta siitä, että se on neuvottelemassa vanhentuneita verosopimuksia uudelleen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE