Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Jähmeää inttämistä” – Tuomioja arvioi suomalaista Nato-keskustelua

Ukrainan konflikti on osaltaan edesauttanut aikaisempaa avoimempaa keskustelua Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden eduista ja haitoista, arvioi kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd.).

Turvallisuuspolitiikan suuntaa ruotivaan Vakaus vaakalaudalla (Into) -kirjaan kirjoittaneen Tuomiojan mukaan suomalainen Nato-keskustelu ei avoimuudestaan huolimatta ole erityisen asiallista. Nato-jäsenyyden kannattajat saavat hänen mukaansa auliisti tilaa mediassa. Liittoutumista vastustavat eivät hänen mukaansa tunne samanlaista tarvetta keskusteluun.

– Sen vuoksi debatointia rasittaa koko ajan tietty epäsymmetria. Nato-jäsenyyttä puoltavat puheenvuorot ovat usein niin jähmeää inttämistä, että ne eivät houkuttele vastaamaan, Tuomioja kirjoittaa.

Tuomiojan mukaan Nato-jäsenyydestä puhuminen on omiaan ylläpitämään perusteetonta epävarmuutta ja Suomen rajojen ulkopuolella epäilyjä siitä, että jotakin muutosta valmisteltaisiin.

Asiallinen arvostelu ja pelkotiloja lietsova demonisointi eivät ole sama asia.

– Samaa kuvaa levittää suomalainen media. Joka kerta kun amerikkalainen tai venäläinen tapaa Suomen valtiojohtoa, media aina ensimmäiseksi kysyy, miten vieras suhtautuu Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen.

Keskustelun epäsymmetriaan vaikuttaa Tuomiojan mukaan myös se, että monet eivät halua osallistua keskusteluun, jossa on pakko arvostella muita valtioita tilanteessa, jossa suhteita niihin ei ole tarvetta rasittaa.

Lisää aiheesta

– Tämä koskee ennen muuta suhdetta Venäjään ja/tai Yhdysvaltoihin. Nyky-Suomessa ei ole enää mitään pidäkkeitä Venäjän arvostelemiseen, ja hyvä niin, mutta asiallinen arvostelu ja pelkotiloja lietsova demonisointi eivät ole sama asia.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE