Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Kotimaa

Jalkapalloilija tuupertui kesken pelin – näin puhut lapselle pelottavasta tilanteesta

LEHTIKUVA / AFP
Suomen jalkapallomaajoukkue seurasi järkyttyneenä tilannetta.

Suomen jalkapallomaajoukkueen EM-kisojen avausottelu Tanskaa vastaan sai järkyttävän käänteen, kun Tanskan tähtipelaaja Christian Eriksen tuupertui yllättäen nurmen pintaan. Nopeasti apua saanutta pelaajaa elvytettiin kentällä, mikä näkyi myös tv-lähetyksessä.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tilanne oli järkyttävä ja ottelua seurasi myös lapsia. Järkyttävä tilanne voi hämmentää ja pelottaa lasta, joten aikuinen voi auttaa lasta olemalla läsnä, kuuntelemalla ja pysymällä rauhallisena.  Mannerheimin lastensuojeluliitto (MLL) kertoo verkkosivuillaan, miten tällaisista tilanteista voi puhua lasten kanssa.

Liitto kehottaa muun muassa antamaan lapselle tilaa kertoa tuntemuksista, ja on tärkeää, ettei lapsen tuntemuksia vähätellä. Lisäksi lapsen tai nuoren kysymyksiin on vastattava rehellisesti lietsomatta epävarmuutta tai pelkoa. Myös lapsen ikä on syytä ottaa huomioon tapahtuneesta kertoessa. Jos lapsi oireilee voimakkaasti tai oireet jatkuvat pitkään, on hyvä ottaa ammattiauttajaan yhteyttä.

Lisäksi liitto neuvoo aikuisia keskustelemaan omista tuntemuksista toisten aikuisten kanssa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE