Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Jälleen syytä hätäkokoukseen – Pohjois-Korean ohjus lensi Japanin yli

YK:n turvallisuusneuvosto pitää perjantaina hätäkokouksen Pohjois-Korean laukaiseman ohjuksen takia. Diplomaattien mukaan tapaaminen pidetään suljettujen ovien takana. Yhdysvallat ja Japani ovat vaatineet tapaamista.

Yhdysvaltojen ulkoministeri Rex Tillerson pyytää Kiinaa ja Venäjää toimimaan suoraan suitsiakseen Pohjois-Koreaa. Tillersonin mukaan Kiinan ja Venäjän on toimillaan osoitettava, että ne eivät suvaitse edesvastuuttomia ohjuslaukauksia.

Pohjois-Korea laukaisi yöllä Suomen aikaa ohjuksen, joka lensi Japanin yli lähellä pohjoissaari Hokkaidoa. Ohjus laukaistiin läheltä Pohjois-Korean pääkaupunkia Pjongjangia. Kyseessä on jo toinen kerta kuukauden sisään, kun Pohjois-Korea laukaisi ohjuksen Japanin ilmatilan halki.

Ohjus matkasi luultavasti noin 3 700 kilometrin matkan.

Japanin hallituksen edustajan Yoshihide Sugan mukaan Japani tuomitsee alueensa yli laukaistun ohjuksen “painavimmin mahdollisin sanankääntein”. Japanin mukaan maa ei voi sallia Pohjois-Korean jatkuvia vakavia provokaatioita.

Ohjus lensi Japanin yleisradion NHK:n mukaan samalla alueella kuin KN-17 ohjukset elokuun lopussa. Yleisradion mukaan ohjus laukaistiin noin kello seitsemän paikallista aikaa ja se saavutti Japanin ilmatilan yhdeksän minuuttia myöhemmin. Japanin yleisradion tiedoista kertoo muun muassa ABC News.

Etelä-Korean puolustusministeriö sanoo, että ohjus matkasi luultavasti noin 3 700 kilometrin matkan ja ylimmillään se saavutti 770 kilometrin korkeuden. Ohjus olisi tällöin lentänyt korkeammalla ja pidemmän matkan kuin aiempi Japanin yli laukaistu ohjus.

Lisää aiheesta

Pohjois-Korea ilmoitti aiemmin tässä kuussa testanneensa vetypommia, joka oli maan valtion television mukaan täydellinen menestys. Koe tuomittiin jyrkästi maailmalla ja YK asetti Pohjois-Korealle pakotteita.

Vastauksena uusille pakotteille Pohjois-Korea vannoi tehostavansa aseohjelmaansa.

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE