Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Jälleen tuhoisa pommi-isku Kabulissa: yli 20 menehtyi

Hazara-vähemmistöryhmään kuuluvat muistivat iskuissa menehtyneitä läheisiään hautausmaalla Kabulin lähistöllä kesäkuussa.

Afganistanin pääkaupungissa Kabulissa ainakin 24 ihmistä on kuollut ja 42 haavoittunut autopommi-iskussa. Räjähdys tapahtui Kabulin länsiosassa noin kello seitsemältä aamulla.

– Autopommi osui linja-autoon, joka kuljetti ministeriön työntekijöitä ruuhka-aikaan, sisäministeriötä edustava Najib Danish kommentoi uutistoimisto AFP:lle.

Mikään ryhmä ei ole toistaiseksi ilmoittautunut iskun tekijäksi. Taleban-liike on kuitenkin tehnyt maassa useita hyökkäyksiä viime päivinä ja vallannut uusia alueita.

Alueella, jossa pommi räjähti, asuu paljon shiiamuslimeihin lukeutuvan hazara-vähemmistöryhmän edustajia. Noin vuosi sitten ryhmään kohdistui isku, jonka takana väitetään olevan äärijärjestö Isis. Iskussa vuosi sitten kuoli kymmeniä hazara-ryhmän edustajia.

Pommi- ja itsemurhaiskut ovat Kabulissa yleisiä. UNAMA:n raportin mukaan tämän vuoden ensimmäisen kuuden kuukauden aikana iskuissa on kuollut yli 1 600 siviiliä ja loukkaantunut yli 3 500.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE