Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Jälleen uusi kiinalainen ilmapallo – havaittu Latinalaisessa Amerikassa

AFP / LEHTIKUVA / CHASE DOAK
Kiinalainen ilmapallo kuvattuna Yhdysvalloissa Montanan yläpuolella 1. helmikuuta.

Yhdysvaltojen puolustusministeriö Pentagon on havainnut toisen kiinalaisen vakoiluilmapallon. Ministeriön tiedottajan Pat Ryderin mukaan tällä kertaa havainto on tehty Latinalaisessa Amerikassa.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Ryderin mukaan Pentagon on arvioinut kyseessä olevan eri ilmapallo, josta Yhdysvallat kertoi torstaina. Ryderin mukaan ensimmäinen, maan luoteisosien yllä havaittu pallo on nyt menossa kohti itää Yhdysvaltojen keskiosia kohti. Yhdysvallat on ilmoittanut, ettei vakoiluilmapalloa ammuta alas turvallisuussyistä.

TORSTAINA Yhdysvaltojen ilmatilasta tehty havainto johti siihen, että Yhdysvaltojen ulkoministeri Antony Blinken lykkäsi sunnuntaina alkavaksi suunnitellun vierailunsa Kiinaan.

Blinken kertoi puhuneensa kiinalaiskollegansa Wang Yin kanssa perjantaina puhelimessa ja tehneensä selväksi, että pallon ilmaantuminen Yhdysvaltojen ilmatilaan loukkaa Yhdysvaltojen suvereniteettiä ja kansainvälistä lakia. Hän piti tekoa vastuuttomana.

Blinken sanoi kertoneensa Wangille myös, että Yhdysvallat on sitoutunut diplomaattiseen kanssakäymiseen Kiinan kanssa. Hän aikoo suunnitella matkaa Pekingiin, kun (diplomaattiset) olosuhteet sen sallivat.

-  Ensimmäinen askel on saada valvontalaitteet pois ilmatilastamme. Keskitymme nyt siihen, Blinken lisäsi.

Blinken olisi ollut ensimmäinen Kiinassa vieraillut Yhdysvaltojen korkean tason edustaja sitten lokakuun 2018.

KIINA syyttää yhdysvaltalaisia poliitikkoja ja mediaa mustamaalauksesta

Kiinan ulkoministeriö julkaisi lauantaina paikallista aikaa lausunnon, jossa se syytti yhdysvaltalaisia poliitikkoja ja mediaa Kiinan mustamaalaamisesta.

-  Kiina ei koskaan loukannut minkään suvereenin maan aluetta ja ilmatilaa, lausunnossa sanottiin.

Kiinan ulkoministeriö kertoi perjantaina, että Yhdysvaltojen ilmatilassa oleva pallo on siviilikäytössä oleva ilma-alus, jota käytetään pääasiassa meteorologisiin tutkimuksiin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE