Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Jan Vapaavuori odotetusti Helsingin pormestariehdokkaaksi

Jan Vapaavuori.

Helsingin kokoomuksen piirikokous on valinnut Jan Vapaavuoren kokoomuksen pormestariehdokkaaksi. Piirikokous oli päätöksessään yksimielinen.

Vapaavuori on toiminut viimeiset kaksi vuotta Euroopan investointipankin varapääjohtajana. Hän jää virkavapaalle Euroopan investointipankin varapääjohtajan tehtävästään vaalikampanjan ajaksi.

Vapaavuori kertoi lähtevänsä tavoittelemaan Helsingin ensimmäisen pormestarin paikkaa ennen kaikkea siksi, että Helsinki on hänelle rakas kaupunki, joka on tulevina vuosina suurten muutosten edessä.

– Helsinki on hieno kaupunki, jota pitää määrätietoisesti kehittää edelleen. Kaupungistuminen on globaali megatrendi, ei mikään tykkäämiskysymys, ja siihen pitää kohdistaa voimavaroja, jotta siitä saadaan kaikki hyöty irti ja kehitystä hallittua. Helsinki kilpailee muiden Itämeren alueen metropolien kanssa ja tässä kilpailussa Helsinki tarvitsee etujensa puolustajaa, Vapaavuori sanoo tiedotteessa.

 
Takaisin

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE