Jännärikirjailijan salaromaanista tehty kohuelokuva on sensuelli kuvaus naamioista luopumisesta

Tienristeyksessä. Valokuvaaja Therese (Rooney Mara) rakastuu epäsovinnaisesti.
Tienristeyksessä. Valokuvaaja Therese (Rooney Mara) rakastuu epäsovinnaisesti.
Tienristeyksessä. Valokuvaaja Therese (Rooney Mara) rakastuu epäsovinnaisesti.

Suomessa vain televisiossa esitetty AIDS-vertaus Safe (1995) lienee yksi 1990-luvun tuntemattomimmista amerikkalaisista mestariteoksista ainakin suurelle yleisölle. Sen ohjaaja Todd Haynes on erikoistunut sittemmin tunteellisemmin virittyneisiin värikylläisiin epookkeihin ainakin omaksi harmikseni, mutta teemat kehollisuudesta, seksuaalisuudesta ja sukupuolisuudesta ovat pysyneet hänen teostensa keskiössä näihin päiviin saakka.

Identiteettikysymykset ylipäänsä kiinnostavat homoseksuaalia elokuvantekijää, jonka teoksissa pääosassa on korostuneen useasti nainen. Kenties henkilökohtaisista syistäkin hän on halunnut hakeutua toistuvasti heikomman osaan, josta moni turvalliseksi koettu sosiaalinen rakennelma paljastaakin kääntöpuolensa ja rajoitteensa.

Jopa Bob Dylanista kertovassa elämäkertaelokuvassa I´m Not There (2007) yksi kuudesta muusikkolegendaa tulkitsevasta näyttelijästä on Cate Blanchett. Australialaistähti on nimiroolissa myös Haynesin uudessa elokuvassa. Hänen vastanäyttelijänään on amerikkalainen Rooney Mara, joka tunnetaan parhaiten Miehet jotka vihaavat naisia -opuksen amerikkalaisfilmatisoinnista. Heidän roolisuorituksensa muodostavat teoksen emotionaalisen ytimen.

Cannesin filmijuhlilla ensiesitetty Carol (2015) on eräänlainen sisarteos ohjaajan aiemmalle lähiöelokuvalle Kaukana taivaassa (2002), jossa puitiin niinikään amerikkalaisen unelman kaksinaamaisuutta, seksuaalista suuntautuneisuutta, luokkaristiriitoja ja yhteisön kuristavaa painetta. Paljon mahdollista, että päähenkilön nimi on myös tietoinen viittaus Julianna Mooren yksinäiseen ja pelastusta etsivään hahmoon Safe-elokuvan Carol Whitena.

Tapahtumat täsmentyvät vasta elokuvan loppupuolella 1950-luvun alkuun, mutta sen virheetön visuaalinen tyyli leiskuvine puvustuksineen ja lavastuksen yksityiskohtineen on paljastanut aikakauden jo paljon aikaisemmin. Heti avauskohtaus ravintolassa hehkuu sisäistynyttä kaunotaidetta ja pienten eleiden jännitettä.

ELOKUVA:
Carol
Ohjaus: Todd Haynes
Pääosissa: Cate Blanchett, Rooney Mara, Kyle Chandler, Jake Lacy, Sarah Paulson
2015, 118 minuuttia
Teos perustuu jännityskirjailijana tunnetun Patricia Highsmithin teokseen The Prince of Salt, jonka hän kirjoitti salanimellä Claire Morgan. Kyse ei siis ole Lahjakkaan herra Ripleyn kaltaisesta rikollisen elämänvalheen kuristavasta kuvauksesta vaan pehmeämmin muotoillusta naamioleikistä, jossa varakas kotirouva pyristelee eroon porvarillisesta paratiisista tutustuttuaan tavaratalon nuoreen myyjättäreen.

Toista viulua soittava aviomies (Kyle Chandler) asettuu tietysti poikkiteloin onnensa kätkemään joutuvan parin romanssin tielle.

Kyle Chandler ja Cate Blanchett.

 

Haynesin sensuelli silmä ydinperheen turhauttaviin kulisseihin tuntuu silti varovaiselta ja täsmentymättömältäkin. En osaa ottaa elokuvaa yhteiskuntakriittisenä, vaikka lesbonaisen oikeuksia tallotaan systeemin joka portaalla. Sitä voi selittää aran Theresen huoneiden nurkilta ja kulmien alta pälyilevä viaton näkökulma. Melodraamanakaan se ei hurjistu esittämään rohkeita väitteitä tai alleviivaamaan sanomaansa repäisevillä kamerankieputuksilla.

Orastavan rakkauden parhaassa visualisoinnissa naiset ottavat hatkat autollaan, ja onni näyttää hetken mahdolliselta. Kun matka toistuu ja romanssi viimein lihallistuu, Haynesin kamera ei kerro paljoakaan. Aki Kaurismäki onkin joskus sanonut, että rakastelua on mahdoton kuvata onnistuneesti, eikä hän siksi edes yritä.

Vaikka ajan normisto puristaa romanssin ahtaalle ja perheenäidin raskaiden valintojen äärelle, teos haluaa säilyttää optimismin. Haynesin teos on kirjalle uskollinen. Sitä myötä syntyy turhauttava ristiriita, sillä jo Carolin ja Theresen epätasa-arvoinen suhde saa epäilemään heidän tulevaisuuttaan. Kuvan avaaminen laajempaan sosiaaliseen yhteisöön myös Carolin osalta voisi auttaa, mutta siitä elokuva pidättäytyy.

Lopun ravintolajakso on silti kerronnan huipennus: katseen, liikkeen ja odotuksen viipyilevää tanssia, joka päättyy kauniiseen tarkennukseen, silmien ja kenties sydämenkin lukitukseen.

Korjattu: Rooney Mara ei ole britti vaan amerikkalainen.

Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat