Suomalaisten Nato-kantojen vaihtuminen noin vuosi sitten oli äärimmäisen nopea, muttei missään nimessä hätäinen päätös.

Suomalaisten omassa mielessä elänyt henkinen Nato-optio sisälsi ajatuksen, että jos olosuhteet muuttuvat, jäsenyys muuttuu kannatettavaksi. Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan muutti olosuhteet perinpohjin.

Jos Venäjä olisi ollut hyökkäyksessään voitokas, se olisi mitä todennäköisimmin pystynyt pakottamaan Naton sulkemaan ovensa uusilta jäseniltä.

Jos ukrainalaiset presidentti Zelenskyin johdolla eivät olisi panneet kaikkea peliin pysäyttääkseen Venäjän hyökkäyksen, meidän henkinen Nato-optiomme olisi ollut tyhjän arvoinen. Ukrainalaiset ovat taistelleet meille mahdollisuuden liittyä halutessamme Natoon.

Muutos on tottakai monin tavoin historiallinen. Silti jäsenyyden ytimessä on minusta ajatus siitä, että suomalaiset eivät halua elämänsä muuttuvan.

Suomi on valittu puolen tusinaa kertaa maailman onnellisimmaksi kansaksi. Tälle valinnalle voidaan naureskella. Väitteelle voi myös esittää paljon ihan asiallisia varaumia lapsiperheköyhyydestä, mielenterveysongelmista ja monista muista asioista lähtien.

Valinta perustuu kuitenkin pitkälti siihen, että meillä Suomessa on olemassa ulkoiset edellytykset onnelliselle elämälle. Olemme toimiva, vapaa ja rehellinen yhteiskunta, jossa järjestelmä ja ihmiset kohtelevat toisiaan hyvin.

Suomalaisten nopean ja määrätietoisen päätöksen kääntyä Nato-jäsenyyden kannalle voi hyvinkin ajatella perustuvan ymmärrykseen siitä, että haluamme pitää kiinni siitä hyvästä mikä meillä on. Tiedämme suomalaisen yhteiskunnan olevan hyvä ja puolustamisen arvoinen.

Vladimir Putinin hallitseman Venäjän halu laajentaa etupiiriään koskee edelleen mitä suurimmassa määrin myös Suomea. Ymmärrämme selvästi, mihin suuntaan venäläinen yhteiskunta on kehittynyt Putinin johdolla.
Mitä suurempi vaikutusvalta Venäjällä on Suomeen, sitä enemmän sillä on epätoivottavia vaikutuksia meidän elämäämme.

Venäläistä vaikutusvaltaa patoamme paitsi talouspakotteilla ja Fennovoiman tapaisten strategisten sidonnaisuuksien purkamisella, myös liittymällä Natoon.

ITÄRAJAMME on nyt paitsi Suomen ja Venäjän raja, myös demokraattisten maiden puolustusliiton ja laajentumishaluisen diktatuurin raja.

Putinin Venäjän olemusta emme voi muuttaa, joten meidän on parhaamme mukaan varustauduttava itse kestämään rajan takaa tulevaa uhkaa.

Se, että suomalaisten mielenmuutos Natosta perustuu haluun pitää asiat ennallaan, ei tarkoita, etteikö päätös olisi historiallinen ja monessa suhteessa myös valtava muutos. Se historiallisuus vain tapahtuu jollain toisella tasolla kuin ihmisten arki.

Suuren valtiollisen muutoksen käyttövoima on halumme pitää suomalainen elämänmeno mahdollisimman ennallaan.