Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Japani: Kuolemanvaara uhkaa liikaa ylitöitä paiskivia – syynä itsemurha tai sydänkohtaus

Japanin korkein vuori Fuji todistaa japanilaisten janoa paiskoa liikaa hommia.

Monessa japanilaisyrityksessä paiskitaan edelleen niin paljon ylitöitä, että työntekijät ovat vaarassa kuolla ennenaikaisesti niiden vuoksi, ilmenee yrityksille tehdystä kyselystä.

Vajaa neljäsosa vastanneista yrityksistä kertoi, että jotkut työntekijöistä paiskivat yli 80 tuntia ylitöitä kuukaudessa. 80 tuntia on virallisesti määritelty rajaksi, jonka ylittyessä kuolemanvaara on vakava.

Japanissa satojen ihmisten kuoleman arvellaan vuosittain liittyvän työhön. Kyse on muun muassa sydänkohtauksista ja itsemurhista.

Kysely on tehty viime joulukuussa ja tammikuussa. Se on osa laajempaa, Japanin hallituksen hyväksymää selvitystä, joka koskee työstä johtuvia ennenaikaisia kuolemia.

Raportin mukaan reilu viidennes japanilaisista tytöntekijöistä tekee keskimäärin 49-tuntisia tai sitä pidempiä työviikkoja.

STT-AFP, Tokio

 

Lisää aiheesta

 

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE