Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Japani pidentää Tokion koronahätätilaa ja laajentaa sitä muille alueille

LEHTIKUVA / AFP Yasuyoshi Chiba
Ihmisiä Tokiossa heinäkuun 28. päivä.

Kesäolympialaisia isännöivä Japani pidentää koronaviruksesta johtuvaa hätätilaa pääkaupunki Tokiossa sekä laajentaa hätätilaa neljään muuhun alueeseen. Maan hallitus päätti asiasta tänään.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tokion ja eteläisen Okinawan hätätilan oli määrä päättyä 22. elokuuta, mutta nyt se jatkuu elokuun loppuun saakka. Hätätila on laajennettu lisäksi Chibaan, Kanagawaan sekä Saitamaan. Hätätila rajoittaa suurelta osin alkoholin myynnin baareissa ja ravintoloissa sekä lyhentää niiden aukioloaikoja.

Koronatartuntojen määrä on kasvanut rajusti Japanissa viime aikoina, ja maan tilanne on heikentynyt viikossa selvästi. Viranomaiset sekä asiantuntijat varoittavat tartuntalukujen jatkavan kasvuaan koronan deltamuunnoksen vuoksi. Vain reilu neljännes maan väestöstä on rokotettu.

–  Erittäin tarttuva deltamuunnos on nopeasti ottamassa valtaa, ja jos tartunnan saaneiden ihmisten määrä ei laske, voi vakavassa tilassa olevien ihmisten määrä kasvaa ja sairaalat täyttyä, Japanin pääministeri Yoshihide Suga varoitti.

Pandemian aikana Japanin tartuntojen ja kuolonuhrien lukumäärät ovat olleet suhteellisen matalia. Eilen kerrottiin, että Japanissa todettiin ensimmäistä kertaa yli 10 000 uutta tartuntaa vuorokaudessa. Tokiossa puolestaan kirjattiin torstaina ennätykselliset liki 3 900 uutta koronatartuntaa.

Perjantaina olympialaisten järjestäjät kertoivat 27 uudesta tapahtumaan liittyvästä tartunnasta, mikä on tähän mennessä korkein päivittäinen luku. Yhteensä olympialaisiin liittyviä tartuntoja on tässä kuussa todettu 225, joista 98 on tullut ulkomailta.

Olympiakisoihin on määrätty Japanissa tiukat turvatoimet tartuntojen estämiseksi. Sekä urheilijat että muut kisoihin osallistuvat joutuvat esimerkiksi toistuviin koronatesteihin.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE