Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Japanilaiset äänestävät taifuunin raivotessa – huono sää hyödyttänee nykyjohtoa

Miljoonat japanilaiset ovat uhmanneet myrskyä ja käyneet äänestämässä parlamenttivaaleissa jo ensimmäisten tuntien aikana. Neljän ensimmäisen tunnin äänestysprosentti oli jopa hivenen korkeampi kuin edellisissä vaaleissa.

Japania lähestyy taifuuni, ja sitä edeltävät sateet ja tuulet ovat jo iskeneet osaan maata. Huonon sään on arveltu hyödyttävän nykyistä pääministeriä Shinzo Abea, sillä asiantuntijoiden mukaan konservatiiviset äänestäjät ovat päättäväisempiä äänestämään.

Mielipidemittaukset ovat ennakoineet pääministeripuolueelle vahvaa vaalimenestystä.

– Kannatan Aben näkemystä, että Pohjois-Korean painostukselle ei anneta periksi, kertoi Tokiossa äänestänyt Yoshihisa Iemori.

Vaalihuoneistot sulkeutuvat alkuiltapäivästä Suomen aikaa. Tuolloin odotetaan myös ensimmäisiä ovensuukyselyjen tuloksia.

Vaaleissa on jaossa 465 paikkaa, kymmenen paikkaa viime vaaleja vähemmän.

Pääministeri Abe ilmoitti syyskuun lopulla ennenaikaisista vaaleista ja hajotti parlamentin alahuoneen. Vaalien ajankohtaa on pidetty poliittisena taktikointina, sillä liberaalidemokraattipuolue LDP:tä luotsaavan Aben suosio on ollut nousussa ja Japanin oppositio hajaannuksessa.

Lisää aiheesta

Aben LDP:llä on ollut liittolaisensa buddhalaisen Komeiton kanssa hallussaan kaksi kolmasosaa alahuoneen paikoista. Vaalien merkittävin kysymys on, säilyttävätkö ne tämän enemmistön.

Yllätysvastustajaksi on noussut toivopuolue.

Kahden kolmasosan enemmistön turvin Abe pystyisi ajamaan läpi puolustusjoukkoja koskevia muutoksia perustuslakiin. Perustuslain 9. artikla kieltää maalta varsinaisen armeijan ja sotatoimet ulkomailla.

Aben yllätysvastustajaksi ja kärkkääksi kriitikoksi on noussut Tokion suositun kuvernöörin Yuriko Koiken perustama toivopuolue. Puolustus- ja ympäristöministerinäkin toiminut Koike oli aiemmin LDP:n jäsen, mutta jätti puolueen, kun se ei tukenut häntä kuvernöörikisassa.

LDP:n johtoasemaa toivopuolue ei kannatuskyselyiden mukaan pystyy horjuttamaan Koiken henkilökohtaisesta suosiosta huolimatta.

Koiken persoonan vetovoimaa vaaleissa himmentää se, ettei hän tavoittele itse pääministerin paikkaa. Hän tahtoo keskittyä Tokion johtamiseen ja kaupungissa vuonna 2020 pidettävien olympiakisojen valmisteluun.

Koike valittiin Tokion johtoon viime vuonna.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE