Kolumni

Ville Skinnari

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja, eduskunnan Japani-ryhmän puheenjohtaja

Japanin aurinko paistaa Suomeen saakka

Japanin pääministerin Shinzo Aben vierailu Suomeen on osoitus maidemme välisistä erinomaisista suhteista. Vuonna 2019 diplomaattisuhteemme täyttävät 100 vuotta.  Japania sanotaan nousevan auringon maaksi, mikä tulee suoraan maan nimen muodostavista kirjoitusmerkeistä.

Muutin Japaniin työharjoitteluun japanilaiselle kauppahuoneelle vuonna 1997. Toimin nuorena harjoittelijana yhden japanilaisen keiretsun eli kauppahuoneen palveluksessa Tokiossa.

Meitä yhdistää yllättävän moni asia: yhteiskunnallinen arvopohja, ikääntyvä kansa, hiljainen luonne, vahva vientiriippuvuus ja Venäjä rajanaapurina. Suhtautuminen työhön ja siihen liittyvä kurinalaisuus sekä kunnioitus on ollut molempien maiden vahvuus.

Lisäksi Suomi ja Japani ovat erottuneet globaalisti aina osaamisella. Suomalaista oppimista on arvostettu, samoin opettajia. Luovien alojen osaamista eli esimerkiksi musiikkia, taidetta ja kulttuuria, arvostetaan Japanissa. Se näkyy myös panostuksissa. Molempia maita yhdistävä pelialan tietotaito kuuluu myös tähän sarjaan.

Pitää muistaa, että kvartaaliajattelu kestää Japanissa 25 vuotta.

Japanissa on 130 miljoonaa asukasta. Suomelle Japani on kolmanneksi tärkein kauppakumppani EU:n ulkopuolella. Meillä on lähes 40 suoraa lentoa viikottain Suomesta Japaniin. Meille molemmille vienti on tärkeää tai suoraan sanottuna hyvinvoinnin elinehto. Teemme japanilaisten kanssa tiivistä yhteistyötä eri tasoilla.

Tekesin ja ulkoministeriön leikkaukset valitettavasti näkyvät ja resurssimme ovat rajalliset. Lisäksi suomalaiset ovat usein liian kärsimättömiä Japanin vaativille markkinoille. Pitää muistaa, että kvartaaliajattelu kestää Japanissa 25 vuotta.

Meillä on kaikki edellytykset tehdä erittäin menestyksellistä yhteistyötä seuraavat 100 vuotta Suomen ja Japanin välillä. Se vaatii kuitenkin uutta ajattelua meiltä molemmilta. Pienten ja keskisuurten yritysten roolia on nostettava uudelle tasolle ja se vaatii uutta ajattelua ja yhteistyötä. Tutkimus- ja kehitysyhteistyössä voimme rakentaa vielä paljon parempia kokonaisuuksia.

Japanilaisia kiinnostavat erityisesti arktisen alueen yhteistyö ja Venäjä on tässä merkittävässä roolissa. Myös uudet liikenneyhteydet ovat painopisteitä, kuten Koilliskaapeli ja Koillisväylä. Suomi hyvine yhteyksineen on japanilaisille portti Eurooppaan ja – useille ehkä yllättäen – myös Venäjälle.

Miltä kuulostaisi tuubimainen rakkaushotelli Helsinkiin tai Lappiin?

Omassa kokoluokassaan Japani on monella mittarilla edelleen maailman kärjessä. Toisaalta taas Japanin yhteiskunnalliset uudistukset ovat hitaita, kuten meilläkin. On ironista, että teknologian luvatussa maassa esimerkiksi digitalisaatio ei ole edennyt, kuten parhaissa Euroopan maissa. Silti monen ulkomaalaisen päät pyörivät Tokiossa ja syystäkin, koska kaupunki tarjoaa paljon sellaista, mitä Euroopassa tai Yhdysvalloissa ei ole.

Tässä on hyvä yhteistyön paikka. Kun puhutaan Japanista, suomalaisissa yrityshautomoissa ja ajatuspajoissa kannattaa olla hereillä. Miltä kuulostaisi robottiravintola itsepalvelun luvattuun maahan eli Suomeen? Tai nuorille pariskunnille suunniteltu tuubimainen rakkaushotelli (Love Hotel) Helsinkiin tai Lappiin? Syntyvyysongelmaamme tällä tuskin ratkaistaan, mutta yritysideana se ei ole huono.

Villienkin yritysideoiden lisäksi meidän pitää tehdä töitä ja kehittää yhteistyötä entistä rohkeammin. Lopputuloksena Japanin aurinko paistaa hyvää Suomeen saakka vielä entistäkin kirkaampana.

Kolumni

Tytti Tuppurainen

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.).

Tytti Tuppurainen: SDP:n on mahdollista onnistua, mutta linjamme on oltava liberaali

SDP:n alhaisia gallup-lukuja pohtiessa on hyvä panna merkille, ettei ilmiö ole vain kotimainen. Heikko kannatus koettelee lähes kaikkia eurooppalaisia demaripuolueita. Kyse ei siis ole yksittäisistä ihmisistä tai iskulauseista.

Poliittinen ilmapiiri näyttää polarisoituvan. Liikkeet, joilla on oma selkeä linja, menestyvät. Jakolinja näyttää kehittyvän akselille konservatiivit–liberaalit.

Suhteessa aikamme kysymyksiin linja on jäänyt epäselväksi.

Kansallismielinen konservatismi voimistuu, ja aate on monin paikoin avoimen maahanmuuttovastainen ja rasistinen. Kuvaan kuuluu sukupuoleen katsomatta sovinistinen asenne naisiin, joille osoitetaan paikkaa kodin hoito- ja hoivatyössä.

Vastavoimaksi nousee liberaaleja arvoja korostava internationalismi, mikä näyttäytyi voitokkaana muun muassa Ranskan vaaleissa.

Tässä polariteetissa sosialidemokratiaan ei lataudu energiaa, ellei se selvästi ilmennä jompaakumpaa. Alun perin sosialidemokratia oli vanhoja rakenteita purkava, yhteiskuntaa uudistava edistyksellinen liike, minkä muun muassa kansainvälisen liikkeemme oppi-isä Bernstein määritti liberaaliksi.

Tänä päivänä meidät liian usein tulkitaan vanhojen rakenteiden konservatiivisiksi ylläpitäjiksi. Suhteessa aikamme kysymyksiin linja on jäänyt epäselväksi.

Linjamme on oltava liberaali.

SDP voi nousta moderniksi kansanliikkeeksi edistyksellisellä politiikalla. Arvojamme ei pidä edes yrittää sovittaa konservatismiin. Linjamme on oltava liberaali. On oltava rohkeutta edistää avointa kansainvälistä yhteistyötä ja ihmisoikeuksia. Euroop­pa-politiikassa, ympäristö- ja ilmastopolitiikassa ja feminismiin liittyvissä kysymyksissä on oltava aloitteellinen. YK:n Agenda2030 on sosialidemokraattinen ohjelma – valmis omaksi otettavaksi. Hyviä kaupunkipolitiikan avauksia on tuettava eheällä viestillä kautta linjan.

Sosialidemokratia ei kuitenkaan olisi sosialidemokratia ilman vahvaa painotusta yhteisvastuuseen ja tasa-arvoon. Tehtävämme on huolehtia eriarvoisuuden vähentämisestä. Se tehdään yhteistyössä ay-liikkeen kanssa ja toteutuu parhaiten pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa, joka on vietävä uudelle vuosikymmenelle.

SDP:n on mahdollista onnistua, mutta se vaatii rohkeutta ottaa kantaa.

Tytti Tuppurainen

Kirjoittaja on kansanedustaja (sd.).

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Pertti Pokki

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu Laitilasta.

Mielipide: Kehitysmaissa eläminen on tullut melko mahdottomaksi, ja näin asukkaiden on haettava parempaa elämää ”kuppaajamaista”

1970-luvun alkupuolella Chilen pakolaiset tulivat maahamme. Heille Suomen opiskelijanuoriso osoitti todellista solidaarisuutta. Äärioikeistolaisesta virtauksesta tai rasistisesta asenteesta ei ollut tietoakaan silloin – toisin kuin nyt. Chilen pakolaisten kulttuuritilaisuuksissa oli väkeä, ja asenne hyvin positiivinen heitä kohtaan. Olisiko tässä oma osansa 1960–70-lukujen vaihteen vahvalla Amerikan vastaisuudella ja Allenden hallinnon väkivaltaisella kaatamisella?

Pakolaiskysymys on tänä päivänä aivan päinvastainen. Äärioikeisto on voimissaan. Opiskelijoiden solidaarisuus-liikkeestä ei ole tietoakaan. Tuntuu, että ihmisen itsekkyys on saavuttanut todellisen päämääräänsä. Yli 60-vuotias ”vanha radikaali” alkaa kaivata 70-luvun alun aktiivista opiskelijaliikettä, jolla oli usko tulevaisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen.

Varmaa on, että kansanvaellukset ja pakolaisvirrat lisääntyvät.

Pakolaiskysymyksen oleellinen kysymys on se, että kehittyvät maat ovat ”kupanneet” kehitysmaita liikaa. Kehitysmaissa eläminen on tullut melko mahdottomaksi, ja näin asukkaiden pitää hakea parempaa elämisen mahdollisuutta ”kuppaajamaista”. Kehitysavusta on turha puhua, koska se ei ole kohdistunut elinmahdollisuuksien kehittämiseen, vaan avunantajien ”omantunnon puhdistamiseen”.

Toivottavasti ihmiset muistaisivat, että kansanvaelluksia on aina ollut muun muassa sotien, nälänhädän ja vainojen takia. Varmaa myös on, että kansanvaellukset ja pakolaisvirrat tällä kehityksellä vain lisääntyvät. Nyt tulisi kehittyneen maailman pysähtyä miettimään, mitä ihmisten hädän eteen tulisi tehdä.

Pertti Pokki

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu Laitilasta.

Kolumni

Lauri Ihalainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja

Lauri Ihalainen: Olisiko aika lopettaa nyhrääminen?

Keskustelu työttömyyden aikaisesta turvasta on huolestuttavasti työttömiä syyllistävä. Keskustelussa annetaan myös kuva, että työttömyysturvan etujen heikentäminen johtaa parempaan työllistävyyteen.

Työllistämisen eväät ovat muualla. On tärkeätä muistaa, että Suomessa on edelleenkin noin 100 000 yli vuoden työttömänä ollutta. Pitkittynyt työttömyys tiputtaa ihmisiä ansioturvasta. Työttömyysturvan ehtojen heikentäminen on lisännyt työttömien taloudellista ahdinkoa. Työttömyysturvan heikennykset ovat johtaneet myös siihen, että kunnalliset toimeentulomenot kasvavat samalla työnantajan rahoitusvastuuta on siirretty palkansaajille, kunnalle ja valtiolle.

Työttömyyden taloudelliset kokonaiskustannukset ovat vuositasolla noin 6 miljardia euroa. Jo yhden prosentin työllisyysasteen parantaminen tuo noin 800 miljoonaa julkiseen talouteen ja vähentää työttömyysturvamenoja.

Rahoituksen siirtäminen enemmän tukemaan aktiivista työllistämis- ja koulutuspolitiikkaa on perusteltua. Hyvä esimerkkejä tästä voisivat olla nykyistä kannustavampi mahdollisuus opiskella työttömyysturvalla.

Toinen idea voisi olla kehittää osa-aikatyön ja osa-aikaopiskelun yhdistämistä. Edellisellä hallituskaudella tehty työttömyysturvan suojaosan nosto 300 euroon kannustaa ottamaan vastaan myös lyhytkestoisempaakin työtä. Suojaosan nosto voisi olla hyvää työn vastaanottamisen kannustamista. Omaehtoisen ammatillisen koulutuksen edellytyksiä tulisi parantaa.

Velvoitteita etsiä työtä lisätään, mutta yhteiskunta ei luo edellytyksiä saada töitä ja koulutusta.

Vuorotteluvapaan kannustimet voisivat olla suuremmat niillä, jotka käyttävät sitä koulutukseen. Vaikuttava keino olisi ottaa käyttöön niin sanottu Rinteen malli työllistämissetelistä ja sen avulla madaltaa yritysten kynnystä työllistää.

Hallituksen esitys siitä, että yrittäjäpolulle lähtevän työttömyysturva voisi jatkua tietyn ajan yrityksen lähtiessä liikkeelle, on hyvä. Samanaikaisesti, kun työttömyysturvaehtoja on heikennetty muun muassa kestoa lyhentämällä – olisi odottanut, että työttömille tarjotaan palkkatuki- ja työllisyyskoulutusrahoitusta lisäten tukea työllistyä.

Nyt näistä rahoituksista on leikattu.  Velvoitteita etsiä työtä lisätään, mutta yhteiskunta ei luo edellytyksiä saada töitä ja koulutusta. Kolmannen sektorin työllistämistoimelle on asetettu 3000 määrällinen katto. Kolmannen sektorin toimijat tekevät tärkeätä työtä juuri vaikeammin työllistettävien työpoluille tukemisessa. Määrällinen katto pitäisi puhkaista ja antaa kolmannen sektorin järjestölle mahdollisuus auttaa vaikeammin työllistettäviä.

Joka päivä häviää keskimäärin noin 400 työpaikkaa ja vastaavasti syntyy lähes yhtä paljon uusia.

Minusta suhtautumista työttömyyden aikaisiin toimeentuloturvan ja työntekijöiden mahdollisuuksiin koulutuksen alueella tulee pohtia uusi tulokulma, ottaen huomioon sen, miten työmarkkinat ja työelämä muuttuvat. Otan muutamia esimerkkejä mihin suuntaan myös työttömyysturvaa voisi kehittää ja ennakoida.

Joka päivä häviää keskimäärin noin 400 työpaikkaa ja vastaavasti syntyy lähes yhtä paljon uusia, mutta usein eri paikoille ja osaamistarpeisiin.

Tämä hiipivä jokapäiväinen rakennemuutos ei aina näy julkisuudessa, mutta mittakaava on merkittävä. Tässä murroksessa tarvitaan työttömyysaikaista turvaa ja koulutusta. Se vaatii myös työnantajilta lisäpanostuksia henkilöstönsä kouluttamiseen.

On huolestuttavaa, miten heikosti yrityksissä on tartuttu ns. henkilöstön kolmen päivän koulutusmahdollisuuteen. Valtio on ollut vielä valmis tukemaan yrityksiä verokannustimilla koulutuksen järjestämisessä.

Työntekijöiden työn tekemisen muodot ovat moninaistuneet.

Työntekijöiden työn tekemisen muodot ovat moninaistuneet. Työntekemisen muotojen vaihtelu voi johtaa siihen, että sama työntekijä voi lyhyellä aikaa olla peräkkäin tai limittäin kokoaikatyössä, pätkätyössä, koulutuksessa, yksin yrittäjänä ja työttömänä.

Siksi olennaista on rakentaa turvasillat koulutuksen, työttömyys- ja sosiaaliturvan keinoin tukemaan siirtymistä jouheasti työntekemisen muodosta toiseen. Työttömyysturvan ja riittävän palkkatuen rahoitus auttaa ihmiselle siirtyä työstä ja ammatista toiseen.

Kansainvälisissä tutkimuksissa on havaittu hyvin mielenkiintoinen havainto laadukkaan työttömyysturvan merkityksestä uusien innovatiivisten yritysten syntymiselle ja työvoiman saatavuudelle. Syntyy uusia myös riskipitoisia yrityksiä, jotka tarvitsevat osaavaa työvoimaa.

Osa näistä yrityksistä lähtee lentoon, osa ei. Se kuuluu alan kuvaan. Jotta nämä yritykset saavat työvoimaa edellyttää se hyvä työttömyysturva, koska se pienentää työntekijöiden riskiä sitoutua näihin yrityksiin ja siirtyä uusiin tehtäviin, kun on tiedossa asiallinen työttömyysturva.

Tästä voisi päätellä, että hyvätasoinen työttömyysturva onkin myös uusien paikkaansa hakevien yritysten etu. Työttömyysturva ja koulutus lisäävät työntekijöiden joustavuutta ja uskallusta siirtyä uusiin tehtäviin. Ammatillinen monitaitoisuus tukee myös edellytyksiä hakeutua uuteen työhön.

Olisiko aika siirtyä työttömyysturvaetujen nyhräämisestä sellaisen turvan kehittämiseen, joka vastaa paremmin tulevaisuuden työelämää?

Lauri Ihalainen

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja

Kolumni

Pertti Paasio

Kirjoittaja on ministeri ja sosialidemokraattinen vaikuttaja.

Voimia tarvitaan ihan muualla – esimerkiksi porvarin leveän hymyn kaventamiseksi

Tulin viikko pari sitten heittäneeksi ilmoille, cyber-avaruuteen, ajatuksen, että poliittisten puolueitten kannatuskäyrät tilastoineen ja taustakommentteineen siirrettäisiin alan mahtimedioissa kuten Helsingin Sanomissa ja Ylessä lähetettäviksi urheilutoimituksen puolelle.

Saataisiin yhdistettyä pitkälti samankaltaista informaatiota, sisältöä ja ammattitaitoa edustavia kokonaisuuksia. Saataisiin myös kokea, miten tietokoneen näyttöruudulla eriväriset käyrät lähenevät toisiaan tai loittonevat toisistaan kohtaloita ennustaen. Sanat sellaiset kuin ”historiallinen” saavat uutta merkitystä ja leviävät kansalaisten arkiseen elämään. Varsin vaikuttavia paradokseja syntyy mittaustulosten luonteen saadessa yhä enemmän urheilullisia piirteitä. Missähän järjestetään ensimmäiset gallupialaiset karsintasarjoineen?

Mielipidetiedusteluja tulisi avata kansalaisille paljon nykyistä perusteellisemmin.

Mielipidetiedusteluja – noita galluppeja – näkee ja kuulee arvosteltavan puolueellisuudesta. Tähän suuntaan ei keskustelua kannata viedä. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tiedustelut ovat varsin hyvin vastanneet vaalitulosta. Toki parantamisen varaakin on. Mielipidetiedustelut on tarkoitettu palvelemaan kansanvaltaista järjestelmää, minkä on oltava myös arviointien lähtökohtana.

Kannatuslukujen arvioinnissa politiikan tutkijoilla ja alan journalisteilla on tietenkin omat tehtävänsä ja roolinsa. Niiltä ei tarvitse edellyttää tiukkaa puolueettomuutta, mutta puolueettomuutta ei pidä käyttää savuverhonakaan.

On tullut huonoksi tavaksi, että mielipidetiedustelujen tuloksista antaa poliittisen arvion tutkimuksen tekijä. Tällöin heräävät helposti epäilyt itse tutkimuksen ja sen tehneen yhtiön puolueettomuudesta. Tutkimuksen tekijöiden tulisi keskittyä vain varsinaiseen tehtäväänsä yrittämättä selvittää, onko esimerkiksi jokin puolue menetellyt oikein tai väärin.

Mielipidetiedusteluja tulisi avata kansalaisille paljon nykyistä perusteellisemmin. Tilastollisten menetelmien ymmärtäminen virhemarginaaleineen hyödyttäisi sekä kansalaisia että alan ammattilaisia nykyistä paremmin.

On ilmeistä, että galluppien tulokset jakaumineen, nousuineen ja romahduksineen vaikuttavat kansalaismielipiteeseen. Epäilyt heräävät herkästi.

Ongelmia joukkojärjestöissä on aina. Jos niitä kovin syvälti kaivellaan, ne vain lisääntyvät.

Sosialidemokraattisessa puolueessa käyvät puhurit, sanotaan. Meitä puolueemme käppänäsarjalaisia ihmetyttää, onko oppi mennyt hukkaan. Oli aikanaan helppoa tapella, mutta hemmetin vaikeaa lopettaa tappelu, pari kolme isoa tappelua ja pari kolme sataa pienempää. Vaikuttavat ne vieläkin silloin tällöin.

Puolueen ei kannata julistautua myöskään ikäkausien toratantereeksi – aikana, jolloin yhteistyö on elämänehto. Jokainen päättämään valittu on vaalikauden kulutttua neljä vuotta vanhempi kuin nyt.

Puolue päättää linjoistaan ei vain Helsingissä vaan muuallakin. Näkyykö se yhtä laajalti?

Kiistoista huolestuneet sosialidemokraatit ovat vaatineet asioidemme perusteellista puimista sisäisesti. Tämä malli tulee taipaleella puheeksi satunnaista useammin. Paljon parempi malli on kuitenkin lopettaa riitely.

Ongelmia joukkojärjestöissä on aina. Jos niitä kovin syvälti kaivellaan, ne vain lisääntyvät. Voimia tarvitaan ihan muualla. Esimerkiksi porvarin leveän hymyn kaventamiseksi.

Kolumni on julkaistu Wanhojen Toverien verkkosivulla 17.9.

Pertti Paasio

Kirjoittaja on ministeri ja sosialidemokraattinen vaikuttaja.

Kolumni

Antti Simola

Kirjoittaja on tekniikan tohtori Hämeenlinnasta.

Mielipide: Suomalaisten johtajien kaikkien aikojen pahimmat bisnesmokat – mitä voimme niistä oppia?

Johtajien tähtitieteellisiä palkkoja ja muita palkkioita perusteellaan usein muun muassa suurien ja kauaskantoisten päätösten teon vaatimuksilla ja suurilla riskeillä. Tässä yhteydessä on mielenkiintoista tarkastella suomalaisten johtajien kaikkien aikojen pahimpia bisnesmokia. Eräs määritelmä bisnesmokalle on, että se voi olla yksittäinen päätös, joka osoittautuu epäonnistuneeksi, tai kokonainen kehitystrendi, joka voi koostua useista virhepäätöksistä.

Ehdottomaksi ykköseksi Suomen taloushistoriassa nousee teleyhtiö Soneran Saksasta ja Italiasta vuonna 2000 ostama ”pelkkää ilmaa” 4,3 miljardilla eurolla. Päävastuullisina olivat Soneran silloinen toimitusjohtaja Kaj-Erik Relander sekä yhtiön hallitus. Reilussa vuodessa varakas ja kansainvälisesti lupaava tele- ja pörssiyhtiö oli muuttunut saneerattavaksi ja konkurssin rajalla hoippuvaksi kriisiyhtiöksi.

Tappion maksajina ovat pääosin olleet suomalaiset veronmaksajat, sillä rahat otettiin heidän omistamansa yhtiön kassasta, Relander sai vielä jatkaa huippupalkalla ja eduilla hallituksen puheenjohtajan neuvonantajana. Relander tuomittiin sittemmin kuuden kuukauden ehdolliseen vankeustuomioon törkeästä viestintäsalaisuuden rikkomisesta.

Miksi esitellä ja kaivella vanhoja asioita? Ehkäpä niistä voitaisiin oppia jotain.

Toiseksi suurimmaksi bisnesmokaksi nousee Stora Enso Amerikan valloituksellaan vuonna 2000. Stora Enso teki surkean yrityskaupan ostamalla yhdysvaltalaisen huonokuntoisen Consolidated Papers -yrityksen selvästi ylihintaan 4,9 miljardilla eurolla. Taloussanomien laskelmien mukaan Amerikkaan katosi jopa viisi miljardia euroa. Pahinta oli, että miljarditappiot pimitettiin kirjanpidossa.

Vastuun kaupasta kantaa Stora Enson silloinen toimitusjohtaja Jukka Härmälä ja yhtiön hallitus. Stora Enso maksoi toimitusjohtaja Härmälälle jättimäiset edut, vaikka yhtiö kadotti Amerikkaan nuo karmaisevat viisi miljardia euroa. Härmälä jäi eläkkeelle vuonna 2007 ja nostaa eläkettä 57 000 euroa kuukaudessa, mikä lienee edelleenkin on Suomen ennätys.

Miksi esitellä ja kaivella vanhoja asioita? Ehkäpä niistä voitaisiin oppia jotain. Yleensä bisnesmokista on saatavissa vähän tietoa. Tavallisestihan niitä pyritään piilottelemaan, kuten Stora Enson tapauksessa tehtiin. Jotkin niistä sitten pääsevät julkisuuteen sattumalta. Stora Enson tapaus on sikälikin mielenkiintoinen, että siinä kirjanpitoa ja vuosikertomusta vääristeltiin, vaikka järjestelmä on luotu juuri sen takia, etteivät laittomuudet olisi mahdollisia.

Osakkeenomistajilla ja johdolla on ollut siten yhteinen intressi lyhytnäköiseen voittojen ja osinkojen jakoon.

Ovatko pörssiyhtiöiden johtajien poskettomat korvaukset olleet siunauksellisia osakkeenomistajille? Onko niin sanottu osakkeenomistajien edun maksimointi tullut tiensä päähän?

Ammattijohtajat hyötyvät voittojen ahnehtimisesta, sillä he omistavat itse paljon osakkeita osakeoptioidensa kautta. Voittojen maksimointiin päästään esimerkiksi jatkuvilla kustannusleikkauksilla ja investointeja karttelemalla. Osakkeenomistajat omistavat yrityksen lain silmissä, mutta he ovat yrityksen sidosryhmistä kaikkein vähiten kiinnostuneet yrityksen pitkän aikavälin elinmahdollisuuksista.

Osakkeenomistajat voivat nimittäin jättää yrityksen milloin tahansa. Osakkeenomistajilla ja johdolla on ollut siten yhteinen intressi lyhytnäköiseen voittojen ja osinkojen jakoon. Muiden sidosryhmien, kuten henkilöstön ja tavarantoimittajien tilanne on aivan toisenlainen. Tästä ylenmääräisestä anhneudesta ja siitä seuranneesta moraalikadosta edellä kuvatut tapaukset ovat valaisevia esimerkkejä.

Tutkijat ovat nykyään laajasti sitä mieltä, että aika on ajanut osakkeenomistajien voiton maksimoinnin ohi. Yrityksen pitkäjänteinen yhteiskunnallinen vastuu on nousemassa keskiöön. Yhteiskunnan ja ympäristön ongelmat ovat johtaneet siihen, että yritysten on pakko olla mukana ratkomassa maailman ongelmia. Tässä on kyse liike-elämän poliittisesta legitimiteetistä, yleisestä hyväksyttävyydestä.

Ei tämä mitään uutta ole. On hyvä muistaa, että monet pienet ja keskisuuret yritykset ovat koko ajan toimineet vastuullisesti. Ne ovat lujemmin kiinni yhteisössään, joten niiden on järkevää huolehtia työntekijöistään, asiakkaistaan ja ympäristöstään. Myös suuryritysten olisi aika ottaa tämä esimerkki ja haaste vakavasti. Yritysjohdon palkitsemisen tolkullistaminen olisi merkki tämän yhteiskuntavastuun vakavasti ottamisesta.

Antti Simola

Kirjoittaja on tekniikan tohtori Hämeenlinnasta.