Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Ulkomaat

Japanin ja EU:n huippukokous toteutuu – kauppasopimuksesta odotetaan sopua

Japanin ja EU:n odotetaan ilmoittavan ylihuomenna, että ne ovat löytäneet yhteisymmärryksen vapaakauppasopimuksesta. Tämä tarkoittaa poliittisten neuvotteluiden valmistumista, mutta mahdollisesti hyvinkin pitkien teknisten neuvotteluiden jatkumista.

Japanin pääministeri Shinzo Abe tapaa ylihuomenna Brysselissä komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin ja Eurooppa-neuvoston puheenjohtajan Donald Tuskin. Kokous järjestetään vain päivää ennen G20-kokouksen alkua Hampurissa.

Japani-sopimus on jatkoa EU:n Kanadan kanssa solmimalle vapaakauppasopimukselle Cetalle ja Etelä-Korean kanssa tehdylle sopimukselle.

Japani on EU:lle merkittävä kauppakumppani. Yli 600 000 eurooppalaista työpaikkaa on sidoksissa Japanin-vientiin, joka on arvoltaan 80 miljardia euroa vuodessa.

Sopimus on poistamassa EU:n ja Japanin väliltä lähes kaikki tullimaksut, mikä tietää EU-maiden vientiyrityksille miljardin euron säästöä vuosittain. Euroopan unioni arvioi, että ruokatuotteiden vienti

Japaniin voi kasvaa jopa 180 prosenttia ja kemikaalien 20 prosenttia sopimuksen ansiosta.

Sopimus ei säätele pelkästään kaupan taloudellisia ehtoja, vaan asettaa ehtoja myös ympäristön, työntekijöiden ja ilmaston suojelulle. Japanin ja EU:n sitoutuminen Pariisin ilmastosopimukseen mainitaan sopimuksessa erikseen.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE