Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Jari Leppä: “Ei ollut hyvä uutinen”

LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.).

Stora Enson päätös sulkea Veitsiluodon tehtaan Kemissä tarkoittaa sitä, että työpaikka lähtee yli 600 ihmiseltä.

Johannes Ijäs

Demokraatti

Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) kommentoi asiaa tuoreeltaan tänään tavatessaan Politiikan toimittajia etätilaisuudessa.

Leppä toteaa, että Stora Enson toimet kertovat siitä rakennemuutoksesta, joka metsäteollisuudessa on ollut meneillään jo pitkään.

– Se kertoo paperin kysynnästä ja siihen liittyvästä vähenemisestä. Myöskin Enso on modifioinut laitoksiaan tuottamaan vaikkapa kartonkia, ilmeisesti Veitsiluodon osalta se ei taida mahdollista olla. Näin ollen siellä on sitten päädytty tällaiseen kovaan ratkaisuun, Leppä sanoo.

Leppä sanoo silti uskovansa, että metsäteollisuus jatkaa investointejaan sekä lupaa eri ministeriöiden tekevän tämän eteen myös työtä.

– Metsäteollisuudessa on aihioita olemassa uusien investointien osalta.

Leppä viittaa samalla muun muassa Metsä Groupin massiiviseen investointiin Kemiin. Veitsiluodon viereen on tulossa suuri sellutehdas.

– Sahoille on tullut paljon investointeja, korjausinvestointeja on tehty, on muutettu tehtaita modernimpaan ja kilpailukykyisempään suuntaan sekä myös siihen suuntaan, että sieltä saadaan yhä monipuolisempaa tuotesortimenttia aikaan.

Leppä toteaa, että veto maailmalla metsäteollisuuden tuotteissa paperi pois lukien on tällä hetkellä hyvä.

– Siksikin uskon, että kyllä me saamme myös iloisia uutisia. Mutta tämä on murheellinen uutinen, eihän siitä mihinkään pääse tietenkään. Se on sitä rakennemuutosta. Vanhoilla vehkeillä ei pärjätä, sekin on vaan fakta-asia. Kilpailu maailmalla kiristyy.

Kun koronan jälkeen maailmantalous lähtee kasvuun, markkinoita jaetaan Lepän mukaan samalla jossain määrin uudelleen.

– On selvää, että jos siellä ei olla kilpailukykyisiä, silloin voidaan hävitä se kisa ja menettää markkinaosuuksia. Tietenkään tätä ei pidä päästää tapahtumaan. Siksi nämä investoinnit ovat tosi tärkeitä. Siihen liittyvät nyt valitettavasti vain sitten tällaiset rakennemuutokset, joita Veitsiluoto ja sen työntekijät nyt sitä kautta kohtaavat. Ei ollut hyvä uutinen.

Veitsiluodon tehtaan lisäksi Stora Enso on kertonut sulkevansa Kvarnsvedenin tehtaan Ruotsissa.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE