Politiikka

Jari Lindströmin vuoro avautua työttömien kyykyttämismallista: ”Kiistatta pahanmakuinen”

Lehtikuva / Jussi Nukari
Lehtikuva / Jussi Nukari
Lehtikuva / Jussi Nukari

Työministeri Jari Lindström (sin.) selvittää blogikirjoituksessaan, miksi haukuttu, hallituksen retoriikalla ”aktiivimalli”, eli työttömien rankaisu- tai kyykytysmalli pannaan täytäntöön, vaikkei siitä juuri pidä itse työministerikään.

Hallitus on hänen mukaansa sitoutunut ns. kymppilistaan, jolla on mukana myös kohuttu sanktiointimalli työttömille.

”Hallitus sopi, että nuo kaikki ovat mukana. KAIKKI. Mitään poistamatta. Joko kaikkia listan asioita viedään eteenpäin tai sitten ei mitään.”

Lindtsrömin mukaan hän on itsekin todennut moneen kertaan, ettei malli ole täydellinen ja että sitä tulee seurata sekä tarvittaessa korjata.

”Olen koettanut, ilmeisen huonolla menestyksellä, selittää sitä ettei tuosta yllä olevasta listasta voi poimia rusinoita pullasta vaan on nieltävä se kivikin. Tätä on sitten äimistelty, että mitä ihmettä??”

Tämän hallituksen päätösten perumisen lupaaminen voi tuoda jollekin jopa vaalivoiton, mutta ei se poista hankalia asioita mihinkään.

Lindström kirjoittaa, että hänen mielestään kymppilistan yhdeksän hyvää asiaa ovat niin hyviä, että niitä kannattaa edistää.

”Vaikka tuo aktiivimalli onkin kiistatta pahanmakuinen.”

Lindtsröm sanoo veikanneensa, että työelämän pelisääntöjen kehittäminen ja tulevien hallitusten työllisyystavoite ei ainakaan helpotu tulevina vuosina.

”Tämän hallituksen päätösten perumisen lupaaminen voi tuoda jollekin jopa vaalivoiton, mutta ei se poista hankalia asioita mihinkään. Seuraava hallitus ja sitä seuraavat joutuvat aina vaan vaikeampien päätösten eteen. Karkuun ei pääse jos haluaa ja uskaltaa kantaa vastuuta. Se puolestaan tarkoittaa myös itselle ja  edustamalleen puolueelle epämieluisten esitysten hyväksymistä sekä kannatuksen putoamista. Onkin hyvä kysyä, että meneekö tämä asia maan edun edelle?”

Kansalaisaloite kyykytysmallin kumoamiseksi on kerännyt kahdeksassa päivässä reippaasti yli 20 000 allekirjoittajaa. Eduskuntakäsittelyn saamiseksi nimiä tarvitaan puolessa vuodessa vähintään 50 000.

Jakoa

Jaa tämä artikkeli

Viikon 38 Demokraatti
ANI SUORASUU - Ann Selinille ei ryppyillä
VARAA PAREMPAAN - Eveliina Heinäluoma haluaa herättää puolueet Helsingissä
KUIN ERI PLANEELTA - SDP:n ja hallituksen sote-linjat eivät kohtaa
Seuraa Meitä:
Lisää aiheesta:

Kommentit

Toimituksen valinta


Luetuimmat