Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Kirjallisuus

Jari Tervo kirjoitti elämäkerran Vesa-Matti Loirista – ”Minä rakastan sinua Jari”

Lehtikuva

Ellei anna kaikkeaan, ei anna mitään. Näin todetaan usean vuosikymmenen mittaisen taiteilijanuran tehneen Vesa-Matti Loirin elämäkerran alussa. Samaa mentaliteettia on noudattanut kirjailija Jari Tervo kirjoittaessaan noin 700-sivuiseksi paisunutta teosta.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Tervo ja Loiri ystävystyivät kirjaprojektin aikana. Aikaa vietettiin yhdessä jopa siinä määrin, että Tervon Kati-vaimosta vaikutti siltä kuin Loiri olisi muuttanut heille.

Tervo myös kutsuu Loiria Matiksi, kuten tätä puhuteltiin poikavuosina.

– Kerran olimme viettäneet Matin luona illan ja yön juoden valkoviiniä ja nauhoitellen, kun huomasin seuraavana päivänä, että olin jättänyt kassini Matin luokse. Poikani Kalle ajoi minut hakemaan kassia. Juttelimme hetken, ja kun olimme lähdössä, Matti sanoi, että minä rakastan sinua Jari. Minä sanoin, että minä rakastan sinua Matti. Kalle, kaksikymppinen nuori mies, katsoi vieressä silleen voi Jeesus, Tervo kertoo ja esittää herkistelylle päätään puistellutta poikaansa.

Loirin nimeä kantavassa kirjassa Tervo tarjoilee yksityiskohtia myös eri vuosikymmeninä vaikuttaneista ihmisistä. Esimerkiksi kirjan alussa kerrotaan, että presidentti Mannerheim ja pääministeri Paasikivi illastivat Loirin synnyinpäivänä, 4. tammikuuta 1945.

– Olen nimenomaan ajatellut, että taiteilija elää ajassa. Sen vuoksi mukana kulkevat Mannerheim, Paasikivi, Kekkonen ja Koivisto: ketkä ovat vallassa, miten yhteiskunta muuttuu, Tervo kertoo elämäkerran kustantaneen Otavan pääkonttorilla.

”Joku Jari Tervo”

Tervon mukaan Loirin sydänystävä ja asioidenhoitaja Pete Eklund heitti noin 4–5 vuotta sitten ilmoille ajatuksen, että juuri Tervo kirjoittaisi Loirin elämäkerran. Loirille oli sadellut tarjouksia elämäkerroista jo aiemmin.

– Kun Pete oli ollut juttusilla jonkun kustantajan kanssa, oli hän sanonut, että jos semmoinen joskus tehtäisiin, pitäisi sen olla joku Jari Tervo, joka sen tekee. Kun minulle tästä kerrottiin, ehdotin elämäkertaa Matille.

Tuolloin Loiri kieltäytyi, mutta lämpeni ajatukselle myöhemmin.

– Oli syksy 2016 tai talvi 2017, kun näin puhelimesta, että Pete Eklund soittaa. Se oli Matti, joka sanoi, että terve, tehdään se vitun kirja.

Tervo ei ole kysynyt, mikä sai Loirin muuttamaan mielensä.

Tervo on kaivanut elämäkertaan tietoa eri lähteistä, ja yksi niistä on luonnollisesti Loiri itse.

– Kun jututan Mattia, se ei toimi niin, että laitan kännykän pöydälle nauhoittamaan ja sanon, että paljasta kaikki mahdolliset haavoittuvat yksityiskohdat elämästäsi. Tietenkin minäkin kerron kaikkea mahdollista, riittämättömyyksiäni, juoppouttani. Sen vuoksi niitä nauhoja ei mihinkään lähetetä.

Työläs paketti

Tervo työsti Loirin elämäkertaa joka päivä puolentoista vuoden ajan.

– Tiesin, että elämäkerta on erittäin työläs, mutta en tiennyt, että tämä homma on erittäin, erittäin, erittäin työläs, hän toteaa.

Tervo kuvaa loppusuoralle tulleesta, pitkästä prosessista irti päästämistä kauheaksi.

– Tähän kuitenkin liittyy kirjan julkistajaisia sekä haastatteluja, ja käymme Matin kanssa Helsingin sekä Turun kirjamessuilla, joten tämä tavallaan jatkuu vielä syksyn. Olemme ja pysymme ystävinä tämänkin jälkeen. Toivottavasti. Matti ei ole ihan viimeisintä versiota kirjasta lukenut, mutta hän luki sen huhti-toukokuussa ja sanoi, että antaa mennä vaan.

– Se on suurenmoista rohkeutta Matilta. En uskaltaisi itse.

STT–JOHANNA LATVALA

Jari Tervon kirjoittama Vesa-Matti Loirin elämäkerta julkaistaan 12.9. Kirjan kustantaja on Otava.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Johannes Ijäs

Politiikka
27.2.2020
Sanna Marin sanoo Demokraatin pääministerihaastattelussa, että hallitus ei tee politiikkaa uutisotsikoiden mukaan – ”Hallituskausi on nelivuotinen ja tässä ajassa pitää valmista tulla”
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE