Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Järjestäkää niitä töitä, jotta voisin osoittaa aktiivisuuttani!” – Nimimerkki Akateeminen työtön antoi palaa aktiivimallista, tältä se tuntuu

Helsingin Sanomissa on julkaistu nimimerkin Akateeminen työtön -kirjoitus, joka kertoo omaa kieltään hallituksen läpiajamasta ja opposition kritisoimasta työttömien niin sanotusta aktiivimallista.

Malli leikkaa työttömyys turvaa noin 5%, jos työtön ei onnistu saamaan tiettynä aikana töitä.

– Hyvä hallitus ja hyvät eduskuntapuolueet, jotka kannatitte tätä esitystä: järjestäkää niitä töitä, jotta voisin osoittaa aktiivisuuttani! Olen työtön, koska minulla ei ole työtä! Olen työtön, koska töitä ei löydy! En ole työtön siksi, että voisin nostaa korvausta, nimimerkki kirjoittaa.

Hän kertoo, että uusi lainsäädäntö saa hänet tuntemaan olonsa työttömänä entistä turhautuneemmaksi ja turhemmaksi.

– Tämä aktivointimalli vain lamaannuttaa psykologisesti ja vie viimeisetkin itseluottamuksen rippeet. Myös me työttömät olemme tuntevia kansalaisia ja yksilöitä, emme pelkkiä numeroita tilastoissa, hän päättää kirjoituksensa.

Ammattiyhdistysliike on väläytellyt poliittisia lakkoja aktiivimallin takia.

SDP:n kansanedustaja Sirpa Paatero on jakanut Helsingin Sanomien mielipidekirjoitusta Twitterissä:

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE