Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

“Järjestelmän uskottavuus kovalla koetuksella” – Kansanedustaja kehottaa eronnutta valtakunnansovittelijaa pyytämään anteeksi

Valtakunnansovittelija Minna Helteen kirja Järki ja tunteet julkistettiin Helsingissä 17. huhtikuuta.

Kansanedustaja Mikko Kärnä (kesk.) kiittelee työoikeuden professori Seppo Koskisen lausuntoja, joiden mukaan valtakunnansovittelijana toimineen Minna Helteen ei olisi pitänyt siirtyä työnantajapuolta edustavan Teknologiateollisuus ry:n palvelukseen samaan aikaan, kun hän veti valtakunnansovittelijana sovitteluneuvotteluja Rakennusliiton ja työnantajapuolen välillä.

Demokraatti

Demokraatti

Turun yliopiston työoikeuden professori Seppo Koskinen arvioi sunnuntaina Ylen haastattelussa, että Helteen siirtyminen kesken kauden työnantajapuolen palvelukseen on hyvin ongelmallinen asia puolueettomuuden kannalta. Ay-johtajana aiemmin toiminut Helle siirtyy valtakunnansovittelijan tehtävästä kesken kauden ja siirtyy kesäkuussa työmarkkinajohtajaksi Teknologiateollisuuteen.

Kritiikkiä Helteen siirtymisestä on antanut esimerkiksi Rakennusliitto. Viimeksi sunnuntaina Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi syytti Hellettä puolueellisuudesta. Helle itse on vastannut kritiikkiin kiistämällä puolueettomuusväitteet.

– Olin myös tässä sovittelussa puolueeton, kuten kaikissa. Sovittelu ei silloin edennyt, koska näkemyserot ammattiliiton ja työnantajien välillä olivat poikkeuksellisen suuret, hän on todennut Twitterissä.

“Kyllä hän selkeästi esteellinen on ollut”.

Kärnä toteaa, että Helle voi aivan rauhassa itse kiistää esteellisyytensä.

– Mutta kyllä hän selkeästi esteellinen on ollut, Kärnä arvioi tiedotteessaan.

Lisää aiheesta

– Jos Helteellä olisi mitään selkärankaa, hän pyytäisi julkisesti anteeksi toimintaansa. On äärimmäisen ikävää, että jotain tällaista tapahtuu Suomessa.

Kärnä spekuloi lisäksi, että työnantajapuolella valtaa käyttävä kokoomussiipi pyrkii Helteen rekrytoinnin kaltaisilla toimilla horjuttamaan Suomen työmarkkinajärjestelmää, jota Kärnä pitää Euroopan vakaimpana.

– Tässä on nyt järjestelmän uskottavuus niin kovalla koetuksella, että myös lainsäädännöllisiä muutoksia tarvitaan. Valtakunnansovittelija ei voi käydä yhden osapuolen kanssa rekrytointineuvotteluja samaan aikaan, kun toimii sovitteluneuvottelijana.

– Mahdollisuus on estettävä tarvittaessa lainsäädäntöä käyttäen. Muuten tässä varmaan kokoomus kohta ilmoittelee, että Helle on heillä eduskuntavaaliehdokkaana.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE