Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Työmarkkinat

Järjestö vetoaa kuntiin: “Kymmenettuhannet perheet ovat nyt veitsen terällä”

Työttömien Keskusjärjestö toteaa vapun kannanotossaan, että kymmenettuhannet perheet ovat nyt veitsen terällä. He joutuvat harkitsemaan lomatusten ja työttömyyden yllättäessä kaiken toimintansa uusiksi. Tilanne on erittäin poikkeuksellinen ja kukaan ei voi varmuudella sanoa, miten asiat tästä eteenpäin kehittyvät.

Demokraatti

Demokraatti

Järjestön mukaan nyt tarvitaan rohkeutta pitää huoli myös hyvinvointiyhteiskunnan muista tärkeistä rakenteista.

“Vaikeassa asemassa olevien ihmisten perustarpeista ja turvasta täytyy pitää kiinni kriisin aikana. Julkisuuteen kantautuu esimerkiksi erittäin huolestuttavia viestejä siitä, että perheiden päihteidenkäyttö ja perheväkivallan ongelmat jäävät pimentoon, kun koulut ovat kiinni. Ruokajakeluiden kysyntä on kasvanut merkittävästi, ja se on näkynyt myös jäsenyhdistyksissämme”, järjestö kertoo.

Työttömien yhdistykset ja muutkin kolmannen sektorin toimijat järjestävät täydentäviä sosiaali- ja terveyspaleluita.

“Valitettavasti esimerkiksi kuntouttavia palveluja on jouduttu keskeyttämään. Kuolemiltakaan ei ole vältytty, kun on repsahdettu takaisin aineisiin – tai muutoin toivo on hiipunut.”

Työttömien Keskusjärjestössä on käyty läpi yhdistysten tilannetta ja jako näyttää olevan selvä. “Niissä kunnissa, joissa kuntayhteistyö toimii, pidetään huolta esimerkiksi tiloista ja vuokrista sekä joskus työntekijöiden palkkauksesta. Silloin toiminta jatkuu ja avuntarvitsijat saavat tukea. Niissä kunnissa, joissa tätä tukea ei ole, on ilmoitettu jopa yhdistysten lakkauttamisuhasta.”

“Kunta säästää, kun ihmisistä pidetään huolta. Kiusaus leikkauksiin on varmasti kova, mutta työttömyyden purkaminen on hidasta ja jos verkostojen annetaan näivettyä. Uuden rakentaminen ei käy käden käänteessä.”

Työttömien Keskusjärjestö vetoaa kuntiin ja valtioon, jotta ne varmistavat, että työttömien tukena toimivat kolmannen sektorin yhdistykset ovat voimissaan ja toimintakykyisiä.

“Ilman niitä mitkään kuntaresurssit eivät tule riittämään työttömyyden ja köyhyyden hoidossa. Yhdistykset saavat toimintaansa myöskin STEAn avustuksia, mihin kunnat eivät ole oikeutettuja. Tätä verkostoa tukemalla kunta pitää huolta myös omasta taloudestaan ja kuntalaisten hyvinvoinnista”, järjestö päättää.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE