Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Järjestöiltä vaade: äänestyspaikat nuorille keskeisiin paikkoihin

Nuoriso- ja opiskelijajärjestöt vaativat, että kunnat ja kaupungit sitoutuvat nuorten äänestysaktiivisuuden kasvattamiseen ja päättävät sijoittaa kuntavaalien äänestyspaikkoja lähelle nuoria.

Demokraatti

Demokraatti

Viime kuntavaaleissa 2017 lähes kaksi kolmesta nuoresta jätti äänestämättä. 18-24-vuotiaiden äänestysprosentti oli vain 35 % samalla, kun koko väestön äänestysaste oli 57 % ja ahkerimmin vaaliuurnilla kävivät 65-74-vuotiaat.

Äänestyspaikkojen sijainneissa otetaan hyvin huomioon juuri vanhempien ikäryhmien erityistarpeet mutta näin tulisi tehdä myös nuorempien ikäryhmien kohdalla, järjestöt huomauttavat. Nuoret muodostavat oman erityisryhmän muita ikäryhmiä huomattavasti matalamman vaaliosallistumisen takia.

“Äänestämisestä pitää tehdä nuorille helppoa. Siksi esitämme, että kuntavaalien 2021 äänestyspaikat sijoitetaan nuorille keskeisiin paikkoihin. Keskusvaalilautakuntien tulee valmistella esitykset äänestyspaikkojen sijainnista nuoria kuullen. Sekä ennakkoäänestyksen että vaalipäivän äänestyspaikkojen sijainnit tulee suunnitella yhteistyössä nuorisovaltuuston, toisen ja korkea-asteen opiskelijakuntien, nuorisojärjestöjen ja nuorisotyöntekijöiden kanssa”, järjestöt kirjoittavat.

“Jokaisessa korkeakoulussa tulee olla ennakkoäänestyspiste. Myös toisen asteen ammatillisiin oppilaitoksiin pitää sijoittaa äänestyspaikkoja. Toisen asteen ammatillisen koulutuksen piirissä on yhteensä 290 000 opiskelijaa, joista enemmän kuin puolet on yli 20-vuotiaita. Ennakkoäänestämistä pitää yleisesti helpottaa, sillä vain 13 % nuorimmasta ikäryhmästä kävi äänestämässä ennakkoon viime vaaleissa.”

Nuorten demokraattisen osallistuminen tukeminen on koko kunnan vastuulla. Hyviä tuloksia on järjestöjen. mukaan saatu esimerkiksi sillä, että opettajat ja nuorisotyöntekijät ovat järjestäneet yhteislähdön äänestyspaikalle nuorten kanssa.

“Kunnassa päätetään monista nuoren elämään eniten vaikuttavista asioista. Samalla monissa kunnissa menetetään juuri nuorta väestöä. Nuorten pitäisi päästä vaikuttamaan siihen, miltä näyttää heidän asuinkuntansa tulevaisuus.”

Kannanoton allekirjoittavat Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi, Demarinuoret, Finlands Svenska skolungdomsförbund FSS rf, Keskustanuoret, Kokoomusnuoret, RKP-nuoret, Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry, Suomen Lukiolaisten Liitto, Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry, Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry, Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry, Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry, Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL, Vasemmistonuoret, Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liitto.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE