Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Mielipiteet

Järkeviä päätöksiä tulevaisuuteen sote asioissa

Istock

Jyväskylän kaupunki on aloittanut vuoden 2021 budjetin laatimisen. Säästöpaine on kova, jotta kaupungin talous pysyy edes siedettävällä tasolla. Sosiaali- ja terveyspalveluiden puolelle on asetettu 4,4 miljoonan euron säästö ensi vuodelle. Nopeita ja helppoja ratkaisuja ei ole olemassakaan, joten kaupungin viranhaltijat ja päättäjät saavat lyödä viisaat päät yhteen, jotta tästä selvitään. Säästökeinojen valmistelu ja laskenta on aloitettu. Samalla kun pitää säästää, palveluntarve kasvaa etenkin ikäihmisten palveluiden kohdalla.

Jussi Maasola

SDP:n varavaltuutettu, Jyväskylä

Jyväskylän väestö vanhenee kovaa vauhtia. Kotihoidon tukeminen kaikin keinoin on tärkeää, jotta ikäihmiset saavat asua omassa kodissaan. Kotiin tarjottavat etäpalvelut voivat korvata soveltuvin osin kotihoitoa. Monet ikäihmiset ovat varsin näppäriä digitaalisten vehkeiden kanssa.

Tulevaisuudessa sosiaali- ja terveyspalveluita tulee tarjota kaupunkilaisille entistä enemmän digitaalisin keinoin. Koronan myötä olemme oppineet käyttämään monenlaisia etäyhteyksiä ja tätä kokemusta kannattaa hyödyntää palveluiden tarjonnassa. Digitaalisin keinoin pystytään palvelemaan hyvin monia kaupunkilaisia ja samalla saamaan säästöä.

Kolmannen sektorin mukaan ottaminen entistä vahvemmin palveluiden tueksi on myös tärkeää. Yhdessä tekemällä saamme aikaan parempaa tulosta. Alkuvuodesta avattu palvelukeskus Hanska on loistava esimerkki hyvin toimivasta palvelusta ja yhteistyöstä kolmannen sektorin kanssa. Yhteistyö Jyväskylän sosiaalipalveluiden, Sovatek-säätiön ja Jyväskylän Katulähetys ry:n kanssa on hienoa työtä. Päihteiden käyttäjät, asunnottomat ja muuten palveluiden ulkopuolella olevat kaupunkilaiset saavat Hanskasta konkreettista apua elämään. Ruokaa, puhtaanapitoa, sosiaalisia kontakteja ja palveluohjausta. Mitä aiemmin asiakkaalle löydetään oikea palvelu, sitä halvemmaksi se pitkällä juoksulla tulee.

Digitaalisin keinoin pystytään palvelemaan hyvin monia kaupunkilaisia ja samalla saamaan säästöä.

Lastensuojelun kulut kasvavat joka vuosi ja se on huolestuttavaa. Oman tuotannon lisääminen lasten ja nuorten palveluissa on järkevää ja kestävää talouden tasopainottamista. Jyväskylän ulkopuolelle on sijoitettu lapsia ja nuoria kalliisiin ostopalveluina hankittaviin lastensuojelulaitoksiin. Heidät täytyy siirtää kaupungin omiin yksiköihin. Tämä on säästöä. Ei ole mitään järkeä maksaa yksityisen puolen lastensuojelulaitoksille ylisuuria vuorokausihintoja, kun pystymme hoitamaan monta asiaa omana tuotantona. Tämä vaatii kaupungilta työn koordinoimista ja uusien hoitopaikkojen avaamista.

Kokonaisuudessa sosiaali- ja terveyspalvelut täytyy tuottaa pääosin julkinen sektori, jota voidaan tarvittaessa täydentää yksityinen sektorin ostopalveluina. Jyväskylä tulee selviämään tästä talouskriisistä, kun vain teemme yhdessä järkevä ja kauaskantavia päätöksiä.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Lisää aiheesta

Toimituksen valinnat

Palkittu politiikan aikakauslehti
39€/4kk

Toimituksen valinta

Rane Aunimo

Päätoimittajalta
25.6.2020
Tapaus Mäenpää: Puheet on nyt pidetty, on aika painaa nappia – historia kyllä muistaa, kuinka kansanedustajat perjantaina äänestävät
Lue lisää

Luetuimmat

Uusimmat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

va. päätoimittaja: Rane Aunimo
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

Chefredaktör: Johan Kvarnström
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE