Politiikka
9.11.2017 22:01 ・ Päivitetty: 9.11.2017 14:55
Järkyttävä onnettomuus Raaseporissa: ”On surullista, että asioita korjataan, vasta kun jotain todella traagista tapahtuu”
Sininen eduskuntaryhmä vaatii, että vilkkaimmin liikennöidyt, vartioimattomat tasoristeykset muutetaan turvallisiksemmiksi mahdollisimman pian.
”On surullista, että asioita korjataan, vasta kun jotain todella traagista tapahtuu, kuten ihmishenkiä vaatinut tasoristeysonnettomuus Raaseporissa. Tilanne ei muutu surkuttelemalla”, sanoo liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Ari Jalonen (sin).
Suomessa on arviolta 2000 valvomatonta tasoristeystä.
”Jotta raideliikenne on tulevaisuudessa mahdollisimman sujuvaa ja häiriötöntä, tasoristeysten täytyy olla vartioituja. Junat joutuvat alentamaan ajonopeuttaan jokaisen tasoristeyksen kohdalla. Luotettavan ja nopean raideliikenteen kannalta eritasoristeyksien rakentamista tulee edistää. Eritasoristeys on aina turvallisempi kuin valvottu tasoristeys, valvomattomasta puhumattakaan.”
Jalonen viittaa tiedotteessaan puolustusministeri Jussi Niinistön (sin.) sanoihin: Kymmenien miljoonien investointi on pieni raha, jos sillä voidaan säästää ihmisten elämä ja terveys.”
Kommentit
Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.