Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

Jarmo Lindberg perusti LM:n mukaan konsulttiyrityksensä kesken komentajan viran jälkeisen karenssiajan

Puolustusvoimain entinen komentaja Jarmo Lindberg perusti konsulttiyrityksensä kesken komentajan viran jälkeisen karenssiajan, kertoo Lännen Media.

DEMOKRAATTI/STT

Demokraatti

Lindberg lopetti komentajan tehtävät viime vuoden elokuusta alkaen. Tämän jälkeen hänellä astui voimaan kuuden kuukauden mittainen rajoitus, joka koski toisen työnantajan palvelukseen siirtymistä tai yritystoiminnan aloittamista.

Lindberg kuitenkin perusti Suomalainen kenraalikonsultointi Oy:n jo tammikuussa, jolloin karenssiaika oli yhä kesken.

STT kertoi eilen, että Lindberg toimii yhtiön kautta konsulttina Lockheed Martinille, joka on yksi viidestä osallisesta, joka on mukana tarjouskilvassa Suomen nykyisten Hornet-hävittäjien korvaamiseksi.

Lännen Median mukaan Lindberg ei karenssisopimuksen mukaisesti ilmoittanut yrityksen perustamisesta puolustusministeriöön. Ministeriön juristit selvittävät asian tämän vuoksi.

Lindberg perustelee Lännen Medialle ratkaisuaan sillä, että yhtiöllä ei ollut vielä tuolloin toimintaa. Osakeyhtiölaissa yritystoiminta kuitenkin katsotaan alkavan rekisteröinnistä.

Sopimukseen sisältyy sanktiopykälä mahdollisesta sopimusrikkomuksesta, Lännen Media kertoo.

Lisää aiheesta

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE