Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Järvenpään demarit käynnisti kuntavaalikampanjansa

Myös puolueen puheenjohtaja Antti Rinne kävi sparraamassa ehdokkaita ja heidän taustajoukkojaan.

Järvenpään demarit käynnisti kuntavaalikampanjansa 33 ensimmäisen ehdokkaan julkaisulla vaalistartissaan viime perjantaina. Mukana ovat muiden muassa kaupunginvaltuutetut Ulla-Mari Karhu, Kaija Tuuri, Satu Haaparanta, Eemeli Peltonen, Pekka Luuk ja Pirjo Komulainen.

– Ehdokasjoukko on monipuolinen. Meiltä löytyy niin nuoria kuin vanhojakin ehdokkaita erilaisista taustoista, myhäilee kaupunginvaltuutettu ja sivistyslautakunnan puheenjohtaja Peltonen.

Tilaisuudessa julkaistiin myös Järvenpään demareiden kuntavaaliohjelma, jota on valmisteltu keväästä lähtien. Ohjelma painottuu sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistukseen, kaupungin rooliin aluehallintouudistuksen jälkeen ja kaupunkikehitykseen. Kuntavaalikampanjan yhteydessä Järvenpään demarit kerää myös nimiä kuntalaisaloitteeseen, jossa esitetään lapsivaikutusten ennakkoarvioinnin käyttöön ottoa kunnallisessa päätöksenteossa.

Vaalipäällikkö Ari Kolehmaisen mukaan ehdokashankinta on nyt pidemmällä kuin neljä vuotta sitten. Valtuustosta jää pois konkarivaltuutettuja, joiden paikkaaminen ehdokaslistalla on Kolehmaisen mukaan onnistunut hyvin.

– Kuntavaalit ovat myös henkilövaalit. Tämän takia monipuolinen ja laaja ehdokasjoukko on erittäin tärkeä menestyksen kannalta, Kolehmainen linjaa.

Myös Peltosella on selkeä näkemys siihen, mikä takaa Järvenpäässä voiton.

– Aktiivisin porukka voittaa. Lisäksi myönteisesti investointeihin ja kaupungin kehittämiseen suhtautuvat ovat vahvoilla.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE