Palkittu politiikan aikakauslehti
72€/6kk

Politiikka

27.4.2017 10:35 ・ Päivitetty: 27.4.2017 12:38

”Jätetään tukkimatta mahdollisuus hallintarekisteröintiin silloin, kun…” – Ihalainen: Lakiesitys palautettava kiireelliseen lisävalmisteluun

SDP:n talousvaliokunnan vastuukansanedustaja Lauri Ihalainen.

SDP on yhdessä vihreiden, vasemmistoliiton ja RKP:n kanssa jättänyt tänään talousvaliokunnassa vastalauseen talousvaliokunnan mietintöön koskien hallituksen esitystä uudeksi arvopaperimarkkinalainsäädännöksi.

Suurimpana kiistakysymyksenä lakiesityksessä on mahdollisuus osakkeiden nimettömään omistamiseen ns. hallintarekisterin kautta. Viranomaiset ja kansalaisjärjestöt ovat vastustaneet hallintarekisteröintiä, joka heikentää viranomaisten tiedonsaantia ja vähentää omistusten läpinäkyvyyttä.

– Hallituksen esityksessä ei avata mahdollisuutta hallintarekisteröidä omistuksia Suomessa. Sen sijaan siinä tietoisesti jätetään tukkimatta mahdollisuus hallintarekisteröintiin silloin, kun  suomalaisyhtiö laskee osakkeensa liikkeeseen ulkomaisessa arvopaperikeskuksessa, toteaa SDP:n valiokunnan vastuukansanedustaja Lauri Ihalainen.

EU:n uuden arvopaperikeskusasetuksen myötä suomalaiset yhtiöt voivat jatkossa valita myös ulkomaisen arvopaperikeskuksen osakkeidensa liikkeeseen laskuun. Tällöin Suomen lainsäädäntö nykyisessä tai hallituksen esityksessä esitetyssä muodossa sallisi hallintarekisteröinnin, mikä mahdollistaisi myös omistusten piilottelun.

– Vaadimme, että lakiesitys palautetaan kiireelliseen lisävalmisteluun ja siihen lisätään selkeä sijoittajiin kohdistuvat hallintarekisteröinnin kielto myös sijoitettaessa ulkomailla liikkeeseen laskettuihin suomalaisyhtiöiden arvopapereihin. On myös varmistettava, että tiedot omistajista ja sijoituksista todella saadaan ulkomaisista arvopaperikeskuksista, kertoo Ihalainen.

Mainos

SDP vaatii hallitusta estämään osake-omistusten piilottamisen hallintarekisteriin ulkomaille.

Hallitus on esittänyt, että EU:n arvopaperikeskusasetus estäisi omistusten piilotteluun puuttumisen.

Lisää aiheesta

Tämä väite on kuitenkin ristiriidassa esimerkiksi EU:n komission talousvaliokunnan puheenjohtajalle Kaj Turuselle (ps.) asiasta esitettyihin kysymyksiin lähettämien vastausten kanssa. Myös arvopaperikeskusasetuksen piirissä ETA-maana oleva Norja soveltaa vastaavaa lainsäädäntöä kuin mitä oppositiopuolueet vaativat Suomeen.

– On eriskummallista, että naapurimaamme voi edistää läpinäkyvyyttä ja rajoittaa hallintarekisteröintiä myös ulkomailla, mutta meillä hallitus katsoo olevan EU-säännösten vastaisia. Miksei Norjan malli kelpaa hallitukselle? Ihalainen kysyy.

Myös talousvaliokunnan puheenjohtaja, perussuomalaisten Turunen on ollut tähän asti oppositiopuolueiden kanssa samalla linjalla.

– Suomen ei tarvitse eikä kannata muuttaa osakeyhtiölakia niin, että omistukset voitaisiin piilottaa hallintarekisteriin ulkomaille, Turunen linjasi Helsingin Sanomissa 19.12.2016.

Jaa tämä artikkeli

Kommentit

Artikkeleita voi kommentoida yhden vuorokauden ajan julkaisuhetkestä. Kirjoita asiallisesti ja muita kunnioittaen. Ylläpito pidättää oikeuden poistaa sopimattomat viestit ja estää kirjoittajaa kommentoimasta.

Sähköpostiosoitteesi

Toimituksen valinnat

Demokraatti

päätoimittaja: Petri Korhonen
Lähetä juttuvinkki →

Toimitus: PL 338, 00531 Helsinki, puh. 09 701 041

Arbetarbladet

chefredaktör: Topi Lappalainen
Kontakt →

Redaktion: Broholmsgatan 18-20 C, 00531 Helsingfors

Tietosuoja-asetukset

Demokraatti.fi

Tilaa Demokraatti

Demokraatti on politiikkaan, työelämään ja kulttuuriin erikoistunut aikakauslehti, joka on perustettu Työmies-nimellä vuonna 1895.

Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.

Tilaa demokraatti →
2018 DEMOKRAATTI
TIETOSUOJA- ja REKISTERISELOSTE
KIRJAUDU